Moni tuntuu olevan huolissaan ateismin kasvusta. Itse olen
viisaammiltani kuullut, että sitä ei oikeastaan tapahdu. Päinvastoin:
valtioateismiin pakotetuista maista on vapauduttu erityisesti Itä-Euroopassa ja
entisen Neuvostoliiton suunnalla.
Se mikä Euroopassa kasvaa on maallistuminen eli
sekularisaatio.
Vapautuminen ei tuonutkaan uskonnon renessanssia ja uutta
elämää, vaan länsimaisuuden kielteiset puolet kuten kovan markkinatalouden.
Enää ei ole ateismin pakkosyöttöä ja vaadittua taistelua
uskontoa vastaan, mikä itse asiassa saattoi kääntyä uskontojen eduksi. Nyt on
välinpitämättömyyttä. Usko ja uskonto ovat asioita, joita vastaan ei taistella,
koska niille ei enää ole sijaa elämässä. Ei vain osu kohdalle. Ei kolahda, ei
millään lailla.
Hienompi nimi tuolle välinpitämättömyydelle voisi olla
ignorismi.
Isossa kirjassa puhutaan mm. penseydestä, siitä ettei olla
kuumia eikä kylmiä.
Tarttis tehdä jotakin. On helppo heitellä sloganeja kuten ”Kiittimet
ristiin, evankelioikaa kansat evankelioimaan kansoja, antakoon pasuuna selvän
äänen. ” Iskusanat eivät riitä. Tarvitaan sisältöä.
Tietenkin tulee uskoa siihen, että Jumala itse toimii kuten
parhaaksi näkee. Mutta ehkä hän näkee parhaaksi, että mekin teemme jotakin.
