Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

maanantai 19. tammikuuta 2015

Tulkoon silmitön talvi


Entisen seurakuntani työntekijä oli nuorempana käynyt pari vuotta Australiassa kokeilemassa, järjestyisikö elämä siellä. Tuli kuitenkin takaisin. Kyseltiin syytä. Vastaus oli lyhyt: - Vuodenajat.
Moni saattaa haaveilla ikikesästä, mutta toden tullen kaipaakin myös syksyn väriloistoa, hohtavia hankia ja kevään heräämistä. Jopa syksyn sateilla on ystävänsä. Joulun seudun lähes läpi vuorokauden jatkuva pimeys tai hämärä antaa huikean taustan pienillekin tuikuille. Kevään lähestyessä näkee, miten valo lisääntyy päivä päivältä.

Ihmisiä on ryhmitelty senkin mukaan, mikä vuodenaika heidän persoonaansa parhaiten sopii. Saahan sitä pohdiskella. Luultavasti onnellisinta olisi, jos pystyisi aina nauttimaan käsillä olevasta vuodenajasta. On suurempaa iloita siitä, mitä on, kuin murehtia siitä, mitä ei ole.
Läpi historian on verrattu ihmiselämää vuoden kiertoon. Heräämme elämään keväällä, kukoistamme kesän, rauhoitumme syksyyn kunnes on aika pudottaa lehdet tai antaa täyden tähkän taipua maata kohti.

Monissa lähi-idän uskonnoissa tunnetaan taru kuolevasta ja ylös nousevasta jumalasta. Talviajan karuus on se kuoleman jakso, joka päättyy kevään ensi merkkeihin. Niistä iloitaan käymällä rituaalisesti tuonelassa viemässä elämän viestiä kuolon uneen nukkuneelle, joka sitten herää luonnon kanssa.
Kristuksen ylösnousemus on eri asia. Se ei liity vuoden kiertoon eikä toistu. Silti joitakin yhtymäkohtia on myös meidän ylösnousemususkoomme. Kuolemalla ei ole lopullista sanaa. Se on kuin uni, josta meidät herätetään johonkin uuteen, sellaiseen mitä ei silmä ole nähnyt ja mikä ei ole ihmisen ajatukseen astunut. On myös iankaikkinen elämä.

Talvi voi olla huikeaa aikaa, kun aurinko tulee esiin ja hanget ovat täynnä timantteja. Sieluni lepää, kun hiihtelen hiljakseen harjuja, katselen valkopeitteisiä puita, näen jäniksen jäljet. Toki myös kirkkorakennus ja messu ovat rakkaita, mutta usein ”metsä kirkkoni olla saa, voin siellä palvella Jumalaa.”
Iän myötä vauhti on hidastunut ja huomaan vaikkapa tasapainokykyjeni heikkenevän. Moni ikätoveri on siirtymässä hiihdossa tasamaalle tai jäälle, mutta joka tapauksessa Luojan suuri temppeli saa heille hohtaa  raikasta ilmaa, puhtautta ja kirkastuvaa säätä.

Säätiedotus saattaa luvata huomenna kirkastuvaa. Jospa se olisi sitä myös sielun sopukoissa?