Ihme juttu

Eräällä keskustelupalstalla yritin selvittää kantaani Jeesuksen tekemiin ihmeisiin. Se ei vielä ole loppuun asti selvä.

En kiistä ihmeitä enkä keksi miksi pitäisikään. Ei kaikea tarvitse järjellä selittää.

Kuitenkin tuntuu, että ihmeteot ovat Raamatussa lähinnä pakollista rekvisiittaa, apuvälineitä alleviivaamaan jotakin muuta kuin itseään. Vaikkapa osoittamaan, että muuan nasaretilainen toimii Jumalan asialla. Se pääasia ei kuitenkaan ole ihme, vaan se henkilö, johon ihme liitetään.

Antiikki oli täynnä ihmeitä tekeviä jumalallisia ihmisiä, theios aneer, kuten Apollonios Tyanalainen. Heistä monista kerrotaan myös "mahdottomia ihmeitä" kuten luonnonjärjestykseen puuttumista. Niinhän Jeesuskin ruokki tuhanet yhden pojan eväillä, tyynnytti myrskyn ja herätti kuolleita.

Myös neitseestä syntyviä jumalan poikia oli useita. Ehkä se kuului tuolloin asiaan.

Entä kuollut ja ylösnouseva Jumala? Tavallaan sekin oli tuttu, mutta yleensä kyse oli vuoden kierrosta ja toistuvuudesta. Vaikkapa Attis ja Kybele. Ba'al. Mithra.

Sen sijaan häpeällisesti teloituspuulla kuoleva Jumalan poika on uutuus. Tai se, että tuolla ristin tapahtumalla on pysyvä merkitys. Ja että kaiken häpeän jälkeen tuo teloitettu sitten ilmestyy elävänä!

Jos henkilökohtaiselle tasolle mennään, niin suurimpia ihmeitä taitaa olla se, että minä uskon.

Muutoksen tuulia kirkossa?

Kuopion hiippakunnan kirkkoherrat ja talouspäälliköt ovat koolla 11.-12.10.2011. Muutama esiin noussut ajatus:

- Kun seurakuntien rahat vähenevät, päästään eroon monitouhuisuudesta ja löydetään olennaisin
- Seurakunta voisi olla puuhakerhon sijaan lepopaikka
- Onko sen toimintamallin aika lopuillisesti ohi, että ihmiset kutsutaan seurakunnan tiloihin harrastamaan seurakuntaa?
- Meillä on mobiiliyhteiskunta. Onko siinä paikoilleen jämähtänyt kirkko?
- Byrokratiatalkoot edelleen ajankohtaisia

Ole oma itsesi

Pidin maailman mielenterveyspäivänä 10.10.2011 luennon Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa, Snellmaniassa. Aiheena "Ole oma itsesi."

Muutama esiin tullut ajatus:

- Jos haluat elämääsi muutosta, muista että juuri tuota omaa tahtotilaasi tarvitaan
- Muutos voi tehdä kipeää - ja olla sen arvoista
- Elätkö omaa elämääsi vai säätelevätkö muut sitä?
- Millaisia rooleja kannat, omia vai vieraita?
- Jokainen voi kehittyä ainakin jossakin määrin
- Pelkojen kohtaaminen tekee kummasti ne pelot tai pelkojen aiheet pienemmiksi

Erilaisuus on elämän rikkautta

Käyn Helsingissä jälkitarkastuksessa erikoislääkärin luona. Uskon, että kaikki on kunnossa.

Mukavalta tuntuu, että sain yhdistettyä käyntiini neljä luentotilaisuutta koululaisille ja opiskelijoille. Pääsen puhumaan erilaisuudesta ja sen merkityksestä.

Paljon on jo saavutettu, jos nuoret ymmärtävät, ettei erilaisuus ole uhka, vaan mahdollisuus ja elämän rikkautta.

Erilaista ei siis tarvitse syöstä kalliolta alas (muinaissuomalaisten vanhuspoliittinen ratkaisu), vaan hänestä ja häneltä voi vaikka oppia jotakin.

Eikä tarvitse puhua vain erilaisuuden sietämisestä, suvaitsemisesta tai hyväkstymisestä. Voidaan reilusti puhua tasa- ja moniarvoisesta yhteiskunnasta.

Kaiken kehityksen ehto on valmius muutoksiin, vaika kipeää tekisi. Ja asennemuutoksesta se alkaa.

Minullakin.

Sen voi sanoa myös asiallisesti

Minulla on pahoja aavistuksia.
Ei, en pelkää maailmanloppua. Enkä monta muutakaan asiaa.
Mutta sitä pelkään, että ihmisten kielenkäyttö ja sen takana olevat asenteet ovat edelleen kovenemassa.

Syitä siihen on monia. En väitä kaikkia niitä edes tuntevani.
Mielessä nyt kuitenkin on tämä rakas ja raskas Internet. Monessa suhteessa siunattu mahdollisuus avartaa maailmaa ja luoda yhteyksiä.

Ja samalla  niin suuri mahdollisuus ampua puskista ja puukottaa selkään. Erityisesti nimettömänä kommentointi tuntuu joitakin inspiroivan sellaiseen ilkeyteen, ettei siihen päin kasvoja pystyisi.
Väitetään, ettei haukku haavaa tee. Olen nähnyt ja osin kokenutkin, että kyllä tekee.

En nyt yritä parantaa koko maailmaa. Yritän itse noudattaa Netikettiä. Haastan siihen muitakin. Yritetään kirjoittaa ihmisiksi silloinkin, kun olemme jonkun kanssa eri mieltä.

Lasten riemu: lätäköt!

Kirkkomatkalla katselin lapsia, jotka hyppivät lätäkössä. Asianmukaisesti puettu, saappaat ja kurahousut.


Ja voi sitä riemun määrää kiljahduksineen!

Minussa oleva lapsi halusi siihen mukaan. Ainakin siihen riemun jakamiseen!

Kuopioon piispa

Kuopion piispanvaaliin putkahtelee ehdokkaita kuin sieniä sateella. Hyvä niin. Saadaan oikea vaali.

Yksikään ehdokas ei tietysti ole virallinen ennen kuin valitsijayhdistys on perustettu, ehdokkaan suostumus saatu ja paperit jätetty tuomiokapituliin. Aika alkoi 21.9. ja jatkuu 2 kk aina 21.11.2011 asti.

Tässä iässä ja asemassa on se etu, että tuntee tai ainakin tietää ehdokkaat.

Heitä on mainittu julkisuudessa ainakin Miikka Ruokanen, Jaana Marjanen, Sakari Häkkinen, Pauliina Kainulainen ja Jari Jolkkonen. Ehkä joku muukin, kun kaikki mahdolliset lehdet eivät satu silmiin.

Toivoisin näistä vaaleista poikkeuksellisia siinä suhteessa, että kukaan ei keskittyisi loan heittoon. Kehutaan omaa ehdokasta minkä sielu sietää, mutta ei mollata ketään.

Toinen toiveeni on, että ennen henkilöön lukittumista mietittäisiin  hiippakunnan tarpeita ja piispanviran tehtäviä. Siis ensin se, mitä piispalta odotetaan ja mitä hänen tulee tehdä. Sen jälkeen tulee se, kuka siihen ehkä parhaiten pystyisi.

Haasteita on varmasti paljon: kirkon jäsenkato, kirkon yhtenäisyyden kokoon kursiminen, talousasiat, seurakuntarakenteen muutokset, johtajuus...  Eikä unohdeta kaitsijan (episkopos - piispa) hengellistäkään vastuuta.

Eiköhän panna itsekin käsiä ristiin.