Arvioida saa ja pitää - asiallisesti

Evankelista David Herzog vieraili Suomessa. Lehtitietojen mukaan kuulijoita oli odotettua vähemmän, ja mies näytti väsyneeltä ja pettyneeltä.

Monissa kommenteissa osoitettiin hänen oppiensa ja tilaisuuksiensa kummallisuuksia kuten väitteitä tekonivelen korjautumisesta oikeaksi, kultahampaiden tai kultapölyn ilmaantumista, jopa enkelien sulkien keräilyä. Vähän liian ihmettä ja kummaa ollakseen uskottavaa.

Irvailtiinkin, ilmestyikö turhan julkkiksen hiuksiin Paavo Arhinmäen kuva.

Ehkä vähäinen yleisö ja suomalaisten terve haluttomuus nielaista mitä tahansa  selittävät hänen kummalliset lausuntonsa siitä, että häntä ei saa arvostella. Muuten arvostelijoille alkaa tapahtua kamalia.

Hohhoijaa. Maailman sivu on ilmaantunut ihmisiä, jotka mielellään nostavat itsensä arvostelun yläpuolelle. Joskus taustalta löytyy kaikenlaista päivänvaloa kestämätöntä.

Minua ihmetyttää, miksi nostetaan esiin ihmeet ja kummat, kun keskeisenä pitäisi olla Jumalan sana ja sen keskus, Jeesus Kristus. Ihmeiden ihme ei ole todellinen tai kuviteltu ajallinen parantuminen, vaan uskon synty.

Eikä iso kirja opeta, ettei evankelistaa saisi arvostella. Oikeastaan asia on päinvastoin. Paavalin mukaan sisältö ratkaisee. Enkeli taivaasta voi julistaa väärin ja pimeyden enkeli kirkasta evankeliumia.

Vanha hyvä seuratupien ohje on, että puheen aikana mietitään, onko puhe sanan mukaista vai ei. Tarvittaessa voidaan vaikka virsi aloittaa.

Arvioinnin oikeus ja velvollisuus ei tietenkään tarkoita, että kuka tahansa voi vapaasti purkaa kiukkuaan, kaunaansa, sairauttaan tai ties mitä. Myös arvioinnissa sisältö ratkaisee. Nöyrin mielin ja sävyisästi, mutta niin että asia tulee selväksi.

Tarinoita tarvitaan

Olen erästä taustoitusta varten penkonut Olavinlinnan asioita. Sieltä nousee muutama mukava tarina, joista tunnetuimpia ovat musta pässi ja muuriin muurattu neito.

Yhteistä on, että tarinat ovat letkeästi eteneviä ja tunteisiin vetoavia, niissä on romantiikkaa tai sodan kalsketta, ehkä vähän uskontoakin tai ainakin viittaus yliluonnollisen mahdollisuuteen.

Yhteistä on myös vaikeus ellei mahdottomuus ajoittaa tapahtumia tarkasti tai verifioida historiallisesti. Luontevammin ne selittää viihdetarinoiksi, joita kunnon linnalla pitää ollakin siinä missä kummituksia ja salakäytäviä.

Linnassa oli jonkinlaisena symbolieläimenä musta pässi aina 1700-lvulle. Viimeinen mätkähti vahingossa muurilta ja hukkui.

Ensimmäisen pässin kerrotaan pelastaneen linnan, kun vainolainen sinne hiipi. Pässi olisi vieraat huomannut ja mäkättänyt muurin harjalla päätään viskoen ja sorkkiaan kopistaen.

Musta, sarvipää, sorkat, pahat äänet – selvä piru. Niin olisi vainolainen ajatellut ja juossut kauhuissaan tiehensä.

Muurattu neito taas tunnetaan laulustakin ”Balladi Olavinlinnasta”. Joku katala kavaltaja avasi portin viholliselle ja linna pelastui töin tuskin. Alettiin etsiä syyllistä ja lopulta päädyttiin neitoseen, joka ei kieltänyt. Rangaistukseksi hänet muurattiin elävänä linnan seinämään.

Neito olisi ollut viaton, mutta pitänyt suunsa kiinni, koska hän tiesi rakastettunsa oikeaksi syylliseksi. Muurissa riutuvan neidon kyynelet olisivat kastelleet pihlajansiementä, ja niin komea puu alkoi seinästä kasvaa.

Pihlaja sinänsä on totta. Se romahti alas vasta 1950-luvulla. Musta pässi on päässyt patsaaksi Tallisaareen. Jekkuperinteeseen kuuluu maalata sen sanonko mitkä punaisiksi. Yhtä järkevää kuin olkipukin ilkivaltainen  poltto Falunissa.

Yritys ja Erehdys Oy

Tosikertomus eräältä työpaikalta. Sopisi mallikuvaukseksi siitä, miten hommia ei pidä tehdä.

Kyseessä oli kaikkien atk-työasemien vaihto.

Uudet koneet ovat sinänsä hieno asia. Siitä tuli kiitoksia.

Vähemmän tuli kiitoksia siitä, että tiedon jälkeen odoteltiin useampi kuukausi, että jotakin tapahtuisi.

Sitten tuli tieto, että tyhjentäkää omien koneiden tiedostot, ja jos tarpeellisia on, tallettakaa ne palvelimelle yhteisiin tiedostoihin. Aikaa myöten selvisi, että ne oman koneen tiedostot olisivat olleet koko ajan käytettävissä, palvelintiedostot taas olivat ties missä useita päiviä. Löytyivät toki ajan kanssa.

Asentajat saapuivat. Ensi töiksi oma palvelin pois päiviltä. Yhteiset tiedostot siis pois käytöstä. Nettiyhteys ja perusohjelmat toimivat jotenkin, mutta ontuen ja milloin nyt suvaitsivat toimia. Asianhallinta katosi ja palasi sitten puutteellisena. Sellaiset ”erikoiset ohjelmat” kuin tekstinkäsittely ja tulostus vaikeutuivat oleellisesti. Ohjelmat eivät enää keskustelleet keskenään. Makrot hävisivät.

Vanhat koneet otettiin pois. Lyötiin uutta rautaa tilalle. Oho, on kovasti eri näköinen. Mikä se tuo telakka on? Mihin se kottaraispönttö hävisi?

Minkäänlaista laitteiston esittelyä ei ollut. Ei käyttöopastusta, ei edes opasvihkosta. Yrityksen ja erehdyksen kautta saatiin koneita käyntiin ja vähitellen päästiin ontuen työhön käsiksi.

Osa ohjelmista hävisi. Saadaanko joskus takaisin, sitä ei tiedetä.

Puutteista reklamoitiin heti, mutta ne eivät kuuluneet asentajille. Heille kuului lyödä rautaa pöytään ja piuhat kiinni. Ei neuvoa.

Aluekonttorin atk-tuki kävi pyynnöstä auttamassa, että saatiin osaan koneista tulostusmahdollisuus.

Pääkonttorin atk-tukeen tehtiin päivittäin ilmoituksia, lähetettiin avunpyyntöjä. Joihinkin niistä jopa vastattiin. Sitten sieltä taisi väki lähteä joululomalle.

Tämän vuoden puolella pantiin postia yhä korkeammalle tasolle, ja lopulta alkoi tapahtua.

”Me kun olimme ihan luulleet, että kaikki on kunnossa.”

Hmm. Palvelukuvauksessaan heillä on, että puheluihin vastataan heti ja sähköpostiin päivän kuluessa. Todellisuus oli vastaamattomat puhelut ja puhelinviestit. Sähköposteista osaan tuli vastaus neljässä viikossa. Osaan ei koskaan.

Hämmästyttävintä on, että saman ison firman kaikilla vastaavilla yksiköillä oli tehty sama laitteiden vaihto ja asennustyö, tämä yksikkö oli viimeisenä. Meniköhän kaikissa muissa kaikki yhtä pieleen? Eikö mitään opittu matkan varrella?

Niin iloinen asia kuin uusien työvälineiden saanti voidaan tehdä kärsimysnäytelmäksi.

Suunnitelkaa, hyvät päättäjät, tuollainen muutosprosessi, ja kysykää käyttäjiltä. Etukäteen.

 

Ihme juttu

Eräällä keskustelupalstalla yritin selvittää kantaani Jeesuksen tekemiin ihmeisiin. Se ei vielä ole loppuun asti selvä.

En kiistä ihmeitä enkä keksi miksi pitäisikään. Ei kaikea tarvitse järjellä selittää.

Kuitenkin tuntuu, että ihmeteot ovat Raamatussa lähinnä pakollista rekvisiittaa, apuvälineitä alleviivaamaan jotakin muuta kuin itseään. Vaikkapa osoittamaan, että muuan nasaretilainen toimii Jumalan asialla. Se pääasia ei kuitenkaan ole ihme, vaan se henkilö, johon ihme liitetään.

Antiikki oli täynnä ihmeitä tekeviä jumalallisia ihmisiä, theios aneer, kuten Apollonios Tyanalainen. Heistä monista kerrotaan myös "mahdottomia ihmeitä" kuten luonnonjärjestykseen puuttumista. Niinhän Jeesuskin ruokki tuhanet yhden pojan eväillä, tyynnytti myrskyn ja herätti kuolleita.

Myös neitseestä syntyviä jumalan poikia oli useita. Ehkä se kuului tuolloin asiaan.

Entä kuollut ja ylösnouseva Jumala? Tavallaan sekin oli tuttu, mutta yleensä kyse oli vuoden kierrosta ja toistuvuudesta. Vaikkapa Attis ja Kybele. Ba'al. Mithra.

Sen sijaan häpeällisesti teloituspuulla kuoleva Jumalan poika on uutuus. Tai se, että tuolla ristin tapahtumalla on pysyvä merkitys. Ja että kaiken häpeän jälkeen tuo teloitettu sitten ilmestyy elävänä!

Jos henkilökohtaiselle tasolle mennään, niin suurimpia ihmeitä taitaa olla se, että minä uskon.