Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

torstai 12. syyskuuta 2013

Oikeudenmukaisuus on kristillistä

Edellinen blogini siitä, että myös kristilliset yhteisöt (kirkon seurakunnatkin) voisivat maksaa oikeaa palkkaa oikeasta työstä, tuntui osuneen mehiläispesään.
Tähän sivulle on tullut vähän ja melko asiallista palautetta, henkilökohtaisesti minulle paljon muuta. Olen mm. uskosta luopunut, kun esitän, että työstä maksettaisin palkkaa, sopimuksista pidettäisiin kiinni eikä uskon varjolla rohkaistaisi laittomuuksiin kuten veronkiertoon. Tai verosuunnitteluahan se nyt on. Mielenkiintoista.
Autuas on siis edelleen se joka virren sanoin "palkkaa pyytämättä ojentaa hoivan kättä."
Kysyn vain, miten tuo hoivan käden ojentaja saa elatuksensa ja miten hänen perheensä jaksaa?
Tuntematon sähköisessä mediassa lähestynyt kertoi työskentelevänsä hoitajana kristillistaustaisessa laitoksessa. Ei enää kauan, koska hän ei tule palkallaan toimeen. Talon henki on sellainen, että odotetaan henkilöstön itse tarjoutuvan ilmaiseen ylityöhön, jättävän lisät anomatta ja tyytyvän, jos palkanlaskenta taas vahingossa jätti osan tilistä pois. Olisi epäkristillistä kysellä virka- ja työehtoehtosopimuksessa luvatun minimin perään.
Lienenkö tyhmä, kun minusta epäkristillistä on päin vastoin laillisten palkkojen ja sitä kautta henkilöstön polkeminen?
Pitäisikö uhata facebookista löytämälläni tavalla: - Varokaa! Minulla on musta pipo ja punainen kolmio lääkepakkauksessa!

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Työmies on palkkansa ansainnut


 
Helluntaievankelistojen eläkeasiat on hoidettu huonosti. Jos omaa ahneutta, pyrkyryyttä ja ns. eteensä katsomista ei ole ollut (erityisen kristillisiähän nuo ominaisuudet eivät ole), niin tyhjän päälle on jääty ja kansaneläkkeen perusosan varaan, kun eläkepäivät koittavat.


Tilanne ei ole kunniaksi kenellekään.

Kristillisissä piireissä paljon laajemminkin kuin vain helluntaisaarnaajien osalta on opittu kummallinen käytäntö: työ ei olekaan työtä. Ainakaan siitä ei makseta palkkaa. Jos sitä varovasti kysyy, saa ihmetystä ja syyllistämistä osakseen.

– Kuinka sinä nyt noin? Eikö sinulle riitä, että saat meidän tilaisuuksissa palvella Herraa? Sinähän saat palkan taivaassa!

Niin annetaan sitten palkaksi pullakahvit ja puolilämmintä kättä, ehkä joskus osa kilometrikorvauksista.

Palkka taivaassa on kaunis ajatus, mutta kun sitä tarvittaisiin jo maan päällä, kun pitäisi asua jossakin ja syödä. Matkustaa ja perhettä elättää.

Olen teeman muunnelmineen kuullut lukemattomat kerrat. Ryöstöviljely ja hyväksikäyttö koskee myös monia muusikoita. Nykyisin myös ”oikean työn” tekijöitä. Uskovainen maalari ei saisi hengellistä yhteisöä työstään tai edes tarpeistaan laskuttaa.

En todellakaan ole vapaaehtoistyötä vastaan. Se on upea asia. Mutta pakotettua, kiristettyä ja hengellisesti ujutettua se ei saisi koskaan olla, vaan sydämestä tulevaa.

Eikä todellakaan anna kaunista kuvaa seurakunnan tai muun kristillisen yhteisön sieluntilasta, jos se väärinkäyttää jäsentensä tai muiden ammattitaitoa ja työpanosta.

Apostoli Paavali korostaa, että työmies on palkkansa ansainnut. Puivan härän suuta ei saa sitoa. Paavalin mukaan tämä on Jumalan kehotus maksaa palkkaa seurakunnissa. (1 Kor. 9:8, 1 Tim. 5:17-18)

Moni noista maksamattomista yhteisöistä ylpeilee erinomaisella uskollaan ja Raamatun kirjaimellisella tulkinnalla. Ja hups vain, tuo selvä sanankohta käännetään päälaelleen.

Saatetaanpa myös kehottaa suoranaiseen veronkiertoon eli rikolliseen toimintaan, mihin linkki seuraavassa:


”Kokousviikonlopun jälkeen sunnuntai-iltana kun tuli palkanmaksun aika, pyysi seurakunnan pastori minut takahuoneeseen ja sanoi, että uhri oli niin suuri, että hän ei halua antaa minulle kuin 300 euroa, ja loput uhrista he käyttäisivät uuden kirkkonsa tuleviin vuokriin ja kuluihin. Hän neuvoi minua viemään antamansa summan kirjanpitoon kilometrikorvauksena, jolloin siitä ei tarvitse maksaa veroa. Eli se oli suorastaan veronkiertoon yllyttämistä. Tämä 300e ei riittänyt kattamaan edes lakisääteistä kilometrikorvausta.”

 

 

 

torstai 29. elokuuta 2013

Mauton teko


Venäjällä poliisi on takavarikoinut tauluja taidenäyttelystä. Taulut esittivät mm. presidentti Vladimir Putinia ja pääministeri Dmitri Medvedeviä naisten alusvaatteissa.


Viranomaisten mukaan kyse on provokaatio uusia homolakeja vastaan. Lisäksi ivataan esivaltaa, mistä voi saada vuoden vankeutta.

Jotenkin surkuhupaisaa. Kuvan perusteella taulu on toki mauton. Jupakassa on tahallisen vastakkainasettelun ja huomion herättämisen makua.

Toisaalta tapahtumat osoittavat, että hölmöjä lakeja vastaan noustaan pyrkimällä osoittamaan ne juuri niin hölmöiksi kuin ne ovat.

Asiallisen tiedon välittäminen vaikkapa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä kun ei ole ”propagandaa”, joka olisi järkevä kieltää lastensuojeluun vedoten.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Juhla ilman Jumalaa

Uskonnottomat ovat eri yhteyksissä ilmaisseet tuohtumuksensa, kun kaikille tarkoitetuissa tilanteissa on ollut heidän mielestään selvää uskonnonharjoitusta.
On kiitetty ruoasta tai veisattu Enkeli taivaan tai Suvivirsi. Viime mainitusta on nyt arvovaltainen lausunto, jonka mukaan se ei ole uskonnonharjoitusta.
Ruokarukouksen tilalle on tarjottu tietoiskua ravinnon alkuperästä, virren tilalle neutraalia laulua.

Olenkohan ainoa muukalainen Jerusalemissa, kun en pidä sitä reiluna?

Uskonnoton kiusaantuu, jos sana ”Jumala” putkahtaa yhteislauluun.

Minä taas kiusaannun, kun huomaan, että minulta viedään uskonnon harjoittamisen vapaus ja ilo siitä, että saan sydämestäni ylistää Jumalaa.

Aion henkilökohtaisesti pitää Suvivirttä uskonnonharjoituksena ja olla siitä ylpeä.

Myös se, että jotakin jätetään pois, voi olla loukkaavaa ja satuttavaa.

Mihin ihmeeseen perustuu ajatuskulku, että vain uskonnottomien tunteita voi loukata? Eivätkö he oikeasti näe, että heidän vaatimansa poistot voivat loukata muita, jopa enemmistöä?

keskiviikko 7. elokuuta 2013

KÄNNÄÄVÄT PAPIT = roskapuhetta


Iltalehti on onnistunut 6.8.2013 kääntämään sanomani päinvastaiseksi. Lehden pyynnöstä kaivoin ajat sitten kuuden vuoden ajalta kaikki toimenpiteisiin kuten rangaistusseuraamuksiin johtaneet kantelut Kuopion hiippakunnasta. Niitä löytyi vain kuusi eli keskimäärin yksi vuodessa. Noissa kanteluissa yleisin selittävä tekijä oli lipsuminen alkoholin käytössä.

Jos koko hiippakunnassa on ehkä kerran kahdessa vuodessa esillä asia, joka liittyy papin alkoholinkäyttöön, on KÄNNÄÄVÄT PAPIT –ilmaus käsittämätön. Totuus kun on päinvastainen: papit osaavat hillitä ja hallita alkoholinkäyttönsä. Täysraittiitakin on joukossa.

Tyypillisiä kanteluiden ja valitusten aiheita ovat esim. saarnoissa tai lehtikirjoituksissa esitetyt mielipiteet tai käytös, josta joku tai jotkut ovat mielensä pahoittaneet. Taustalla voi olla väärinkäsitys, lapsus tai muu helposti keskustellen selvitettävä asia, ja niin yleensä tehdäänkin.

Tuomiokapitulit suhtautuvat vakavasti jokaiseen kanteluun. Ne tutkitaan – ja onneksi harvoin joudutaan miettimään rangaistuspuolta.

On surullista, että Iltalehti halusi loukata papistoa paisutetulla jutulla ja harhaanjohtavalla lööpillä.

 

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Eroon ja takaisin


-         Minä erosin eilen kirkosta.

-         Minäpä en eronnut.

-         Miksi et?

-         En näe siihen mitään syytä.

-         Muta kirkossahan on kaikki väärin. Siellä palvotaan rahaa, siellä on Päivi, siellä syrjitään naisia, siellä jaetaan rahaa homojen vastustajille.

-         Kas kun en ole huomannut.

-         Avaisit siten silmäsi!

-         Ne ovat auki. Minä olen ajatellut, että kirkon jäsenenä voin vaikuttaa sisältäpäin. Eivät minkään sunnan äärihörhöt saa valtaa, kun mukana on ihan tavallisia ihmisiä.

-         No voi se olla noinkin…

-         Voi. Mitäpä jos liittyisit takaisin?

-         Nolottaisi semmoinen…

-         Voit tehdä sen yhtä helposti kuin eroamisenkin. Klikkaa liity kirkkoon –sivustoa.

-         Muta jos kirkossa on kaikki ne mahdottomat tyypit…

-         Aina sinne yksi lisää mahtuu.

 

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Luotetaan maistereihin

Seurakuntapapeilla on nyt korkeasuhdanne. Töitä riittää, kun osa on lomalla tai leirillä. Ainakin hääjuhlissa on sesonki päällä.
Kun sijaistyövoimaa on kovin niukasti, alkaa vanhenevan papiston vauhti hiipua. Yksi ja toinen jää sairauslomalle, kun ei kerta kaikkiaan jaksa eikä ehdi joka paikkaan.
Mistä sijainen?
Käytännössä ei mistään, jos lähialueella ei ole virkeitä ja palvelualttiita eläkeläispappeja. Pappeja kun ei jostakin syystä vihitä reserviin, vaan piispainkokouksen linjauksen mukaan vain silloin, kun on osoittaa vähintään 6 kuukaudeksi työpaikka.
Hiippakunnassani ei käytännössä ole työttömiä pappeja. He valuvat täältä etelään. Ei sieltäkään helpolla töitä saa, muta lienevätkö muut edut mukavammat.
Maistereita olisi jonossa vaikka kuinka, mutta he eivät saa vihkimystä, kun ei ole osoittaa riittävän pitkää työsuhdetta.
Seurakunnissa taas murehditaan kroonista sijaispulaa ja kutsutaan eläkeläisiä remmiin. Kaikki kunnia eläkeläisille ja heidän palvelualttiudelleen, mutta minusta on jotenkin moraalitonta olla työllistämättä maisterin tutkinnon suorittaneita.
Monessa terveyskeskuksessa kandi hoitaa lähes kaikkia lääkärin tehtäviä. Hänellä on taustatukenaan joku kokenut lääkäri, jota konsultoida. Vastaavaa on muillakin aloilla.
Milloin kirkossa uskalletaan luottaa teologian maistereihin? Nyt heiltä puuttuvat oikeudet pyhiin toimituksiin ja ehtoollisjumalanpalveluksen liturgiaan. Siksi heitä ei voi käyttää pienen seurakunnan ainoan papin tuuraajina.

 - See more at: http://www.kotimaa24.fi/blogit/maistereille-oikeuksia-ja-toeitae#sthash.VBC1KRqo.dpuf