Olin hengellisessä tilaisuudessa, jonka osanottajista huomattava osa oli homoja tai lesboja. Taas kerran huomasin, että heillä on kova sanannälkä. Heillä on myös tarve tulla vaikka kaukaakin sinne, missä he pääsevät sisään. Kotiseurakunta kun saattaa yhä ajaa ulos.
Kahvilla tuli esiin jännä ajatus, että ainakin osa tuosta porukasta kokee olevansa nykyajan neekereitä. Tai anteeksi, sitä sanaahan ei saa käyttää. Tummaihoinen afrikkalaistaustainen?
Tuohon kokemukseen heillä liittyy toive, että jostakin nousisi suomalainen Martin Luther King Jr. heitä puolustamaan ja heille tasa-arvoisia oikeuksia taistelemaan.
Vielä 1960-luvun USA:ssa afrikkalaistaustaisille oli omat puistonpenkit ja paljon muutakin. Jos valkoihoinen nousi bussiin, jossa musta istui, mustan oli noustava ja annettava tilaa. Eräs rouva ei noussut, ja hänet heitettiin pahoinpideltynä ulos.
Tuosta järkyttävästä eriarvoisuudesta nousi kansalaisoikeusliike, jota elähdytti tumma saarnamies. Hänen sanomansa oli yksinkertainen: - I have a dream... (Minulla on unelma.) Tuo unelma koski yhteiskuntaa, jossa kaikilla olisi samat oikeudet ja velvollisuudet mm. ihonväristä riippumatta.
Mikä meidän suomalaisessa yhteiskunnassamme on vialla, jos seksuaalivähemmistöihin kuuluva saattaa kokea olevansa toisen tai kolmannen luokan kansalainen ja vailla perusoikeuksia?
Ja miksi enemmistö kokee itsensä uhatuksi, jos HLBTI-ihmiset (sateenkaari) pyytävät samoja oikeuksia kuin muut, eivät siis mitään erikoisoikeuksia tai mitään enemmän, vain sen saman?
Monessa asiassa jään kyselemään ja miettimään. Tiedätkö sinä vastauksia? Ja osaatko kuvitella, miltä maamme näyttää tässä suhteessa 10 vuoden päästä?
---
(Väärinkäsitysten välttämiseksi toistan taas kerran, etten puhu omassa asiassani, koska en ole homo enkä lesbo. Monet ystäväni ovat, ja sydäntäni riipoo heidän usein kuultu hätänsä.)
Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa
