Muutto- ja tavaranpurkutouhussa olen löytänyt monta lihasta, joita en tavallisesti huomaa. Nyt niitä jomottaa. Käsivarsissa mustelmia, naarmuja napaa myöten. Kaikki ovat kuitenkin ns. asiassa tulleita ja tiedän, että muutaman päivän jälkeen niitä ei juuri huomaa enää.
On toisaalta ihan mukavakin tunne olla fyysisesti väsynyt ja tuntea jotakin tehneensä.
Mietin tätä pullamössösukupolveksi sanottua porukkaa.
Olen työssäni ja muutenkin törmännyt ajatukseen, että elämässä pitää aina kaiken sujua suunnitelmien mukaan tai vähän paremmin. Muuten suututaan ja etsitään syyllistä tai korvaajaa.
Elämä nyt kuitenkin on sellaista, että siihen kuuluu myös vastatuuli, vastoinkäymiset, kipu, sairaus, kärsimys, epäoikeudenmukaisiksi koettuja asioita. Ne eivät ole kauheita ja ennen kuulumattomia, vaan osa ihan tavallista elämää. Onneksi vain osa, mutta joka tapauksessa osa tavallisen ihmisen elämää, osa jonka kanssa kyllä pärjäilee, kun asennoituu.
Eihän se kivaa ole, kun jääkaapin ovi putoaa syliin tai pesukoneen liitäntä takuuvarmasti on aina eri kokoa kuin edellisessä asunnossa. Mutta aika pieniä asioita loppujen lopuksi.
Eikä unohdeta hymyä!
Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa
