Oikeastaan kivaa - ja samalla raskasta - että myös hallintovirassa saan pohtia yhä uudestaan eettisiä kysymyksiä.
Tällä hetkellä päällimmäiset liittyvät työllistämiseen. Vajaa vuosi sitten lähes kaikille kysyjille oli papintöitä. Nyt tilanne on olennaisesti huonontunut, ja kymmenkunta pappia Kuopion hiippakunnasta on käytännössä ilman työtä.
Vihkimystä kyseleviä maistereita on parikymmentä, hiippakuntasiirtoa tuumivia tai seurakunnasta toiseen haluavia reilusti enemmän.
Mutta missä järjestyksessä virkoihin sijoitellaan?
Otetaanko fiksu maisteri, jolla olisi tuore täsmäkoulutus ja palava halu pappisvirkaan?
Vai pitääkö ottaa valmis pappi, jonka määräaikainen virkamääräys päättyy ihan pian?
Otetaanko uusi viranhaltija Helsingin seudulta (siellä niitä maistereita tuntuu olevan niin että päät kolkkaavat) vai katsellaanko oman hiippakunnan väkeä?
Onko siis autuaampaa välttää jo valmistuneen papin työttömyys vai pitää papiksi haluavaa maisteria työttömänä tai muissa hommissa?
Vielä keljummaksi kuvio tulee, kun näyttää yhä useammin siltä, että valintojen edessä vain osalle voi tarjota apua.
Eräs syrjäseudun puolikasvirka ei ole aikoihin kiinnostanut ketään. Enkä oikeastaan ihmettele. Kaikkialle pitkä matka. Puolikasvirasta saa vain puolikaspalkan, ja sillä taas ei elä saati lainoja maksele.
Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa
