Työmatkani on vähän alle kolme kilometriä. Minulla on se ilo, että voin kävellä sen mennen tullen. Tulee mukavasti liikuntaa.
Vaikka kotiin palatessa vastassa on Puijonlaakson tolkuton mäki, sekään ei puuskututa niin kuin aluksi. Peruskunto on kohentunut huomaamatta.
Nykyaikaiseen kerrostalon elämänmenoon sisältyy niin vähän hyötyliikuntaa, lähinnä roskien vienti, että pitää keksiä muuta.
Työmatkan kävely on hieno juttu, jos siihen on mahdollisuus.
Iltaisin, lauantaina ja sunnuntaina ehdin sitten hiihtämään.
Muutama vuosi sitten ihastuin lajiin uudelleen, kun vihoin tajusin hankkia ns. teknisen alusasun. Se vie hikisyyden pois iholta, ja olo on paljon mukavampi.
Imatralla on paljon hyviä latuja. Sitten tuli tutuksi Paloheinä, jossa ei ole juuri muuta vikaa kuin lällyhelpot mäet, ja nyt sitten Puijo. Jos joku epäilee, ettei täällä saa mäen nousun harjoitusta, niin tulkoon katsomaan...
Liikunta on kivaa.
Minulle se on oikeastaan myös terveydenhoidollinen välttämättömyys.
Verenpainetaudin hoito hidastaa munuaisten toimintaa, ja ilman liikuntaa turpoan kuin Michelin-ukko. Tuntuu kuin hölskyisin.
Mutta riittävä hikiliikunta rauhallisella sykkeellä pitää paikat kunnossa ja olon hyvänä.
Suosittelen.
Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa
