Kristillinen ihmiskuva lähtee luomisen teologiasta. Olemme Jumalan luomia ja lunastamia. ”Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” (1 Moos 1:27) Tässä täysin yksiselitteisesti todetaan, että sekä mies että nainen ovat Jumalan kuvia, eikä minkäänlaista arvoeroa kuvata.
Jumalan kuva (imago Dei) on kielikuva, joka korostaa ihmisen ja Jumalan tiettyä suhdetta ja asemaa. Persian suurkuninkaan valtakunnassa oli patsaita ja kohokuvia, joihin oli kuvattu joko hallitsija tai hänen sinettinsä. Ne kuvasivat hänen valtaansa, mutta myös tiettyä turvallisuutta: myös tämä alue on osa valtakuntaa. Ihminen Jumalan kuvana on hänen valtansa alainen, tarkoitettu hänen yhteyteensä, mutta myös valtaan ja vastuuseen asetettu.
Usein tähän ajatukseen ihmisestä Jumalan kuvana liitetään toisen luomiskertomuksen sanat: ”Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä.” (1. Moos. 2:15) Jolla valta on, sillä pitää aina olla myös vastuu, on sitten kyse organisatorisesta asemasta, mielipidevaikuttamisesta tai mistä vallan muodosta hyvänsä.
1900-luvun teologiassa oli yleistä kuvata ihmisen asemaa maailmankaikkeudessa tiettyjen suhteiden avulla. Olemme suhteessa Jumalaan, luojaamme. Olemme suhteessa toisiin ihmisiin. Olemme suhteessa fyysiseen luontoon. Vaikka jokainen on myös ainutlaatuinen yksilö, emme ole irrallisia saarekkeita, vaan aina osia kokonaisuuksista, ja nuo suhteemme Jumalaan, toiseen ihmiseen (lähimmäiseen) ja luontoon määrittävät ja muovaavat meitä.
Pitäisi olla selvää ja luonnollista ajatella, että tuo ihmisten tietynlainen suhteiden verkko, verkottuminen, lähtee siitä, että me erilaiset ihmiset olemme keskenämme samanarvoisia. Kristillisen käsityksen mukaan ihmisarvo on jakamaton. ”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.” (Gal 3:28)
Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa
