Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

maanantai 30. tammikuuta 2012

Vaalilautakunnassa

Jollakin ihme konstilla minut saatiin syksyllä ylipuhuttua hiippakunnan vaalilautakunnan sihteeriksi.

GRR!

Tehtävä on oikeastaan mieluinen. Olen selvittänyt, muitä kaikkea pitää tehdä, ja käsittääkseni myös tehnyt. Ja sitähän on riittänyt. Mielenkiintoista ja monipuolista hommaa.

 Se GRR! tulee siitä, että aikaa on mennyt todella paljon. Oman työn ohessa tämä on ollut iso urakka ja jatkuu vielä kuukauden.

Neljän vuoden päästä aion viisastuneena esittää joko lisätyövoiman palkkaamista tai sihteeriksi valittavan vapauttamista ainakin osasta omia töitään. Ihan jaksamisen kannalta.

Virkeä sihteeri tekee vähemmän virheitä. Jaksaa ehkä toimiakin terävämmin.

torstai 12. tammikuuta 2012

Julkinen, rajoitetusti julkinen, ei-julkinen vai salainen

Savon Sanomat on nostattanut myrskyä vesilasissa ihmetellessään, miksi Kuopion tuomiokapituli panttaa tietoa piispanvaalin maallikkovalitsijoista.

Väite on sikäli ihmeellinen, että lehti sai pyytämänsä tiedot.

Sen mielestä tiedot olisi pitänyt julkistaa netissä jonkinlaisena automaationa. Kuuroille korville kaikuivat oikeusoppineiden vakuutukset siitä, että asiassa jokaisella tuomiokapitulilla on kiistaton harkintavalta tai oikeastaan harkintavelvollisuus, ja että missään piispanvaalissa mikään tuomiokapituli ei ole vastaavaa listaa nettiin pannut. Espoossa ei kukaan edes kysynyt valitsijoiden nimiä.

Jos johonkin - vaikkapa nimilistan julkistamiseen - on oikeus, ei oikeus koskaan ole sama asia kuin velvollisuus.

Edustan itse luultavasti avarampaa ja julkisuutta lähestyvämpää suhtautumistapaa kuin lakimiesasessorimme. Toisaalta haluan julkisesti puolustaa hänen oikeuttaan harkita itse. Lakimies katselee asioita vähän toisin kuin pappi. Yleensä asioille on hyväksi, että eri näkökulmia sovitetaan yhteen.

Useampikin laki - esim. henkilötietoL ja julkisuusL - säätelevät sitä, mitä tietoja ja keistä saa julkisuuteen päästää. Osasta on selkeästi määritellyt rajat, joiden puitteissa operoidaan. Hyvin tarkkana pitää olla esim. osoitetiedoissa, ja henkilötunnusta on paras olla antamatta kuin viranomaisille ja heiltäkin yksilöityyn, lailliseen pyyntöön vastattaessa. Moni haluaa nykyisin kieltää nimensä ja yhteystietojensa antamisen.

Tulevien vuosien kirkollisia vaaleja ajatellen olisi selkeintä, jos esim. kirkon vaalijärjestykseen tai muuhun säädäntöön lisättäisiin yksiselitteinen pykälä siitä, mitä tietoja ehdokkaista ja valitsijoista saa julkaista, missä rajoissa ja minkä julkistaminen taas on kiellettyä.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Hankala istua liian matalalla tuolilla

Puijon kirkossa käyty taas loppiaisena. Erityisesti nautin loppusoitosta, jossa päästeltiin kolomen kuninkaan marssia ihan tutti.

Penkissä huomasin taas kerran, että julkisten tilojen kalusteet on tehty noin 160-senttisille. He istuvat mukavasti jalat lattiassa ja istuimessa reisituki.

Vähänkin pitempi istuu hyvin epämukavasti polvet korkealla ja vain pepun kannikan kärki istuimessa, reisitukea ei lainkaan.

Tampereen teatterissa on löydetty ratkaisu: katsoja saa ottaa koroketyynyn paikalleen. On muuten toimiva, helppo ja ihana idea. Täytyy kertoa terveisiä seurakuntaan.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Kirkkoon liittyi ennätysmäärä ihmisiä

Kirkosta erotaan niin että hirvittää.
Erään arvion mukaan jopa lähes 50 000 henkeä myös vuonna 2011.
Lopulliset tiedot saadaan aikanaan.

Mutta myös toiseen suuntaan kulkee väkevä virta. Vuonna 2011 kirkkoon liittyi 14 082 henkeä. Tämä ei siis tarkoita kastettuja lapsia, vaan aikuisempia. Niitä jotka asioita pohdittuaan siirsivät paperinsa kirkon puolelle.
Tuo lukumäärä on kaikkien aikojen ennätys.

Jostakin syystä julkinen sana ei sitä juuri mainitse.
Edelleen on uutinen vain jos jotakin ikävää tapahtuu.

Minä jaksan iloita niistä pienistäkin asioista, jotka ovat hyvään suuntaan.

Toiveita vuodelle 2012

Uudenvuodenlupauksiin en oikein usko. Ihmismieli kun on mitä on. Tahto hyvään meillä riittää, voiman kanssa taas on vähän niin ja näin, ehkä ajoittain motiivipohjankin.
Mutta toivoa voin.

Mitä toivon vuodelta 2012?

Työtäni ajatellen toivon kirkon monien vaalien sujuvan suotuisasti ja aktiivisuutta osoittaen. Kirkolliskokous ja hiippakuntavaltuustot ansaitsevat saada innokkaita, järkeviä ja asioihin perehtyviä jäseniä.

Tai Kuopion piispanvaali. Kuka kuudesta ehdokkaasta tuleekaan työhuoneeni naapuriin? Uskon itse pystyväni työskentelemään kaikkien kanssa. Omasta puolestani olen valmis tarjjoamaan lämmintä kättä ja aitoa yhteistyötä. Pieni epäilys on mielessä, voivatko kaikki ehdokkaista tehdä samoin. Jonkun kanssa olisi varmasti helpompaa kuin jonkun toisen. En silti lähde elämöimään sillä, kenet tahdon esimiehekseni ja piispakseni.

Ylipäätään toivon voivani tehdä rauhassa työtäni yhteisen kirkon hyväksi.

Yksityiselämässä toivon, että rakkaat ja hyvåt suhteet läheisiin säilyvät. Saan halata riittävästi ja aina joskus joku hipsii syliin. Muutaman vuoden kuluttua vanhimmat lastenlapset jo miettivät olevansa liian isoja siihen.

Toivon myös kohtuullista terveyttä. En ihmeitä, muta mukava olisi jaksaa edelleen liikkua ja nauttia luonnosta.

On kiva kun näen yhä rasittumatta lukea. Ihan pöljäkään en ole, kun opin yhä uutta, vaikkapa teknisten vempainten käsittelyssä.

Ja kun säilyisi uteliaisuus sanan myönteisessä merkityksessä!

maanantai 19. joulukuuta 2011

Jospa se nyrkki aukeaisi...

Olen viime vuosina ihmetellyt, miksi kirkkoa koskevan keskustelun sävy on muuttunut hyökkääväksi. Halutaan nähdä vain pahaa tai huonoa.

Ei se vastakohtakaan oikein olisi, siis että hymistellen vain ihasteltaisiin kaikkea hyvää ja kaunista.

Totuus samoin kuin oikeus ja kohtuus on jossakin siinä välissä.

Kriittinen saa ja pitääkin olla. Mutta pään lisäksi pitää käyttää sydäntä.

Kirkkoa koskevissa asioissa me kirkon jäsenet saamme olla etulinjassa, jossa ei pärjääkään ensin ja lujimmin iskevä, vaan se jolla on sydän paikallaan, joka on valmis käärimään hihansa ja tekemään hyvää.

Ja jos vielä oppisimme myös ajattelemaan ja puhumaan hyvää toisistamme...

Se olisi mieluinen suunnanmuutos.

torstai 8. joulukuuta 2011

Kuninkaan kruunu

Tuomiokapitulin talon alakertaan avattiin kahvila King's Crown. Siellä kuulee iltaisin elävää musiikkia. Pari lounasvaihtoehtoakin löytyy. Jos haluaa räplätä soittimia ostomielessä, siihenkin on mahdollisuus.

Ihan mukava juttu. Nyt ei lounaalle lähtiessä tarvitse vetää takkia niskaan, sen kun ulos astuu ja pian taas sisään pujahtaa.

Jäin tuota kahvilan nimeä maistelemaan, kun kapitulin vahtimestari Osmo Karppinen sen oli ensin hoksannut. King's Crown. Kuninkaan kruunu.

Onhan sitä komeita kruunuja siniverisillä.

Mutta sillä suurimmalla kuninkaalla on orjantappurakruunu.