Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

torstai 18. syyskuuta 2014

Kaikessa rauhassa ja hötkyilemättä

Kristillisyys on moni-ilmeistä.

Joskus hymyilyttää, joskus vetää vakavaksi. Rajaakin tekee mieli vetää, vaikka siihen on paremmin varustettuja ja valtuutettuja olemassa.

Itse pähkäilen, että moni kohtaa kristittyjä, joita leimaa suorittaminen. Pitää tehdä sitä tätä ja tuota ollakseen kunnon kristitty.

Surkuhupaisin on lähes liikuntakyvytön mummo, joka pelkää Jumalan hylkäävän, kun hän ei enää pääse monta kertaa viikossa osallistumaan sanaharjoitustilaisuuksiin. Eikä lohduta sekään, että hänellä ovat TV 7, Radio Dei ja hengelliset äänitteet jatkuvassa käytössä. Ettei hän vain vetäisi tuomiota päälleen, kun ei ota osaa seurakunnan yhteisiin kokouksiin…

En minä ole Raamatusta löytänyt uskovan mallia, jota leimaisi pakonomainen osallistuminen ja alituinen pelko alamittaiseksi jäämisestä.

Jeesuksen malli oli katkaista kiire, mennä yksinäisyyteen rukoilemaan ja vaikka veneretkelle järven toiselle puolelle.

Paavalilla on jo sitäkin mieltä, että evankeliumilla on kiire, mutta ei suorituspakon näkökulmasta. Hän kehotteli säännölliseen uhraamiseen ja seurakuntaelämän järjestelyihin, mutta tuntuma on, että kaikki toimii vapaaehtoisuuden pohjalta, ei surkeillen tai pakonomaisesti.

Jos sitten tarvitaan isompaa panostusta, se on hetken kestävä kevyt ahdistus, ei elinikäinen taakka. Rykäistään projekti kuntoon ja levätään sen päälle. On myös lupa väsyä ja lupa levätä. Tiedä vaikka siinä löytyisi ilokin uskoon?

Monitouhuinen osallistumispakko saattaa hämärtää senkin, minkä varassa sitä pelastutaan. Se on Jumalan armo Kristuksessa, hänen työnsä, joka varsinaisesti merkitsee.

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Palkatonta työtä

Olen ollut silloin tällöin kastamassa, vihkimässä tai hautaan siunaamassa.

Tyypillistä on, että omaiset tai asianosaiset pyytävät, ei seurakunta. Nuo ihmiset eivät osaa kuvitellakaan, että pappi tulee tekemään työnsä ilmaiseksi saamatta minkäänlaista korvausta.

Kirkon suositussopimus toimituspalkkioista on niin etevästi laadittu, että suurin osa kutsuttujen pappien työstä jää korvaamatta.

Korvauksen saamiseen kun on kaksi ehtoa. Seurakunnan oman papiston pitää olla estynyt ja pyynnön pitää tulla seurakunnalta (kirkkoherralta), ei yksittäisiltä seurakuntalaisilta. Jos molemmat ehdot eivät täyty, korvausta ei heru.

Matkakorvauksen virallisen taksan mukaan saisi ihmisiltä laskuttaa, mutta harva pappi sitä kehtaa tehdä.

Seurakuntalaiset eivät osaa kuvitellakaan, että kirkko ei maksa palvelijoilleen mitään ja että heillä olisi jokin velvoite korvata kuluja. Se tuttu pappi kutsutaan, vaikka hän olisi naapuriseurakunnassa, eläkkeellä tai muissa tehtävissä.

Voisiko seuraaviin sopimusneuvotteluihin valmistauduttaessa kerrata raamatunkohtaa työmiehestä, joka on palkkansa ansainnut ja ettei pidä sitoa puivan härän suuta?

Se ei olisi ristiriidassa virren 436:4 kanssa . ”Siis valtakunnan lapsena palvelukseesi lähden, en vuoksi palkan, kiitoksen, vaan, Jeesus, armon tähden.”

Itse en nälkään kuole, mutta ajattelen lämmöllä monia nuorempia kollegoja, jotka ovat tiukalla pätkätöidensä kanssa. On moraalitonta teettää heillä ilmaista työtä. Älkääkä viitsikö sanoa, että voihan siitä työstä kieltäytyä.

 

tiistai 5. elokuuta 2014

Arvioida saa ja pitää - asiallisesti


Evankelista David Herzog vieraili Suomessa. Lehtitietojen mukaan kuulijoita oli odotettua vähemmän, ja mies näytti väsyneeltä ja pettyneeltä.

Monissa kommenteissa osoitettiin hänen oppiensa ja tilaisuuksiensa kummallisuuksia kuten väitteitä tekonivelen korjautumisesta oikeaksi, kultahampaiden tai kultapölyn ilmaantumista, jopa enkelien sulkien keräilyä. Vähän liian ihmettä ja kummaa ollakseen uskottavaa.

Irvailtiinkin, ilmestyikö turhan julkkiksen hiuksiin Paavo Arhinmäen kuva.

Ehkä vähäinen yleisö ja suomalaisten terve haluttomuus nielaista mitä tahansa  selittävät hänen kummalliset lausuntonsa siitä, että häntä ei saa arvostella. Muuten arvostelijoille alkaa tapahtua kamalia.

Hohhoijaa. Maailman sivu on ilmaantunut ihmisiä, jotka mielellään nostavat itsensä arvostelun yläpuolelle. Joskus taustalta löytyy kaikenlaista päivänvaloa kestämätöntä.

Minua ihmetyttää, miksi nostetaan esiin ihmeet ja kummat, kun keskeisenä pitäisi olla Jumalan sana ja sen keskus, Jeesus Kristus. Ihmeiden ihme ei ole todellinen tai kuviteltu ajallinen parantuminen, vaan uskon synty.

Eikä iso kirja opeta, ettei evankelistaa saisi arvostella. Oikeastaan asia on päinvastoin. Paavalin mukaan sisältö ratkaisee. Enkeli taivaasta voi julistaa väärin ja pimeyden enkeli kirkasta evankeliumia.

Vanha hyvä seuratupien ohje on, että puheen aikana mietitään, onko puhe sanan mukaista vai ei. Tarvittaessa voidaan vaikka virsi aloittaa.

Arvioinnin oikeus ja velvollisuus ei tietenkään tarkoita, että kuka tahansa voi vapaasti purkaa kiukkuaan, kaunaansa, sairauttaan tai ties mitä. Myös arvioinnissa sisältö ratkaisee. Nöyrin mielin ja sävyisästi, mutta niin että asia tulee selväksi.

torstai 3. heinäkuuta 2014

Hautaankin vain määrämittaisena?

 

Uutisten mukaan seurakunnissa on jouduttu miettimään muutoksia standardeihin. Liikalihavat ihmiset eivät mahdu krematorion luukusta. Yhtä vaikeaa voi olla arkuttaminen tai hautaan lasku. Jos ei mahdu niin ei mahdu. Kantajiakin pitää olla tavanomaista enemmän.

Liikalihavuudelle pitäisi tehdä jotakin, elää terveemmin ja ties mitä. Muutama tuntemani itkee sitä, ettei vuosien tai vuosikymmenten yrittäminen ole auttanut, ja nyt syyllisyyden taakka on valtava. Puhumattakaan ihmisten ilkeistä puheista.

Karmealta tuntuisi ajatus, että meitä painostettaisiin määrämittaisiksi normikansalaisiksi silläkin perusteella, että hautaan pääsisimme.

Jalompaa on armeliaasti leventää arkkua, krematorion suulukkua ja hautaa.
Vaikka tie on kaita ja portti ahdas, ei se tähän viittaa.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Harvinaisen typerä lakivaliokunta

Järkytys on suuri

Eduskunnan lakivaliokunta äänesti tänään 25.6.2014  ja äänin 10-6 se esittää Suomen historian suurimman kansalaisaloitteen (yli 165.000 allekirjoitusta) kaatamista. Lakivaliokunnan mielestä tässä maassa ei tarvita tasa-arvoista avioliittoa eikä sateenkaariperheiden adoptio-oikeutta.

Olen tyrmistynyt.

Missä maailmassa vastustajat elävät?

Kuinka kauan on varaa syrjiä, sortaa ja eriarvoistaa huomattavaa osaa kansasta,  satoja tuhansia ihmisiä?

Ovatko kaikki muut Pohjoismaat, Hollanti, Belgia, Luxemburg, Ranska, Espanja, Portugali ja ties mitkä muut maat siis väärässä, kun ovat vastaavan lain HYVÄKSYNEET ja yleensä murskaavalla enemmistöllä?

Minulle tulee väitämättä mieleen rinnastus orjuuteen, kansakouluun ja naisten äänioikeuteen. Orjuuden lopettamista, kansakoulujen perustamista ja naisten äänioikeutta on vastustettu aivan samoin perustein ja äänenpainoin "kristillisistä ja moraalisista syistä" kuin nyt tasa-arvoa.

Historia antaa aikanaan tuomionsa.

Kansa voi tehdä sen nopeamminkin. Ensi kevään eduskuntavaaleissa ainakin minä muistan, että kristillisten, perussuomalaisten, keskustan ja muutos 2011:n edustajat äänestivät kansalaisaloitetta vastaan.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Kirkon uskossa


Rouva N.N. kertoi, miten hänen uuden kotipaikkakuntansa kirkossa tapaamansa ihmiset ovat nyt vetämässä häntä kahteenkin eri herätysliikkeeseen.

Hän ei oikein ymmärrä, miksi. Hän on ikänsä uskossa ollut ihminen, joka nauttii tavattomasti jumalanpalveluksista ja muusta seurakunnan perustoiminnoista. Hän lukee säännöllisesti Raamattua ja hänellä on ystäviä, joiden kanssa rukoilla ja keskustella uskonasioista.

Hän ei koe kaipaavansa muuta, mutta pahalta se tuntuu sanoa noille uusille ystäville. Olisi myös vaikea valita, mihin liikkeeseen liittyisi, kun nuo kaksi sattuvat olemaan keskenään eri mieltä.

Rouva N. muistelee, että hänen nuoruudessaan herätysliikkeet vielä halusivat herättää, evankelioida, tehdä sisä- ja ulkolähetystä tai mitä sanaa nyt käytetäänkin. Nyt hän on kokenut monet liikkeistä enemmänkin oikeassa olemisen yhteisöiksi, joissa tiukka rajanveto muihin on tärkeämpää kuin armon evankeliumi.

-         Niin että eikö ihminen voi olla aidosti uskossa ihan vain seurakunnan piirissä liittymättä mihinkään erityisjärjestöön?

Niin hän kyseli. Mitäpä minä osasin sanoa? En paljon muuta kuin onnitella häntä uskonelämästä. Olisi kai hyvä pystyä sanomaan ei kiitos niille, joiden yhteisöihin hän ei tunne tarvetta liittyä. On parempi olla rehellinen kuin liittyä väärästä velvollisuuden tunnosta.

Itse olen löytänyt sykkivää hengenelämää niin kansankirkosta kuin sen sisällä toimivista järjestöistä ja liikkeistä.

Silti rouva N. pani miettimään, näinkö meidän kristillinen järjestörikkautemme koetaan: jo uskovien kalasteluna ja riitelevinä kuppikuntina?

Apostolien tekojen 14:22 oli ennen muotoiltu niin, että Jumalan valtakuntaan mennään monen ahdistuksen kautta, minkä moni luki, että monen yhdistyksen kautta. Kun muualla maailmassa ihminen herää uskoon, hänestä tulee seurakuntansa aktiivinen jäsen. Suomessa hän perustaa uuden kristillisen yhdistyksen…

Ja sinne taivaaseenkin mennään uskomalla Kristukseen. Ahdinkoakin voi olla luvassa, mutta toivottavasti hyvin vähän väärää kristittyjen keskinäistä vastakkain asettelua.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Raapustelu jatkuu

Kouvolan dekkaripäivillä puhuin koston teologisesta ymmärtämisestä.
Ehkä arvaattekin, että pappina päädyin toiseen tiehen, siihen vaikeampaan. Käännä toinenkin poski. Anna anteeksi. Anna järjestyneen yhteiskunnan tai Isä Jumalan hoitaa homma. Varsinkaan älä ota oikeutta omiin käsiisi saati kiivastuneena.

Kung-Fu-Tse opetti, että kostoretkelle lähtevän tulee kaivaa kaksi hautaa. Toinen on itselle.

Kostaminen väistämättä muuttaa ihmistä. Mahtaako tulla paremmaksi? Oliko kosto suloinen?

Gregory Jones on pohtinut, että Jeesus näytti esimerkin siitä, miten koston kierteen voi katkaista. Epäoikeudenmukaisuuden ja kärsimyksen voi kantaa toisinkin kuin hautomalla ajatusta kaksin verroin takaisin maksamisesta.

Huikeita näkökulmia avaa myös Dietrich Bonhoefferin virsi 600 "Hyvyyden voiman ihmeellisen suojaan". Siinä pahan valta kasvaa ympärillä, mutta sytytrellään toivon kynttilöitä ja kuullostellaan toisen maailman uutta virttä.

Koston sijaan on toinen tie. Kukaan ei sano sitä helpoksi, mutta se voi muuttaa maailman.

---
Dekkaripäivillä julkistettiin myös, että olen tehnyt uuden kustannussopimuksen Icasos-kustantamon kanssa. Toinen dekkarini "Tappavaa lunta" ilmestynee alkuvuodesta 2015. Tarina on valmis, mutta sen ilmiasun hiomisessa riittää vieklä sitä ikävintä työvaihetta.

Minusta siitä tulee hyvä kirja, mutta taidan olla jäävi sanomaan. No, ainakin yksi uskoo samaa, kustantajani Tatu Kokko (Kekäläinen).