Rauhaa ja hyvää tahtoa, kiitos

Jos sosiaaliseen mediaan uskoisi, kirkossa ei muuta tehtäisikään kuin riideltäisi ja rakennettaisi rintamalinjoja. Jakaannuttaisiin sinne, tänne ja tuonne, erottaisiin silmät kiiluenja parahdeltaisiin kaikkea hätää.

Minä en usko olevani ainoa, jolla ei ole mitään syytä riidellä, moittia ketään tai jakaantua kuppikuntiin.

Uskon, että huomattava osa ellei peräti enemmistö kirkon jäsenistä seuraa lähinnä hämmentyneenä keskustelua, jota taitavasti lietsotaan. Samalla kuitenkin tehdään kuten ennenkin: käydään kirkossa, rukoillaan, luetaan Raamattua.

Rauhallinen enemmistö ei ole kieltämässä keskustelua, mutta pyytää saada olla ottamatta itse jyrkkää kantaa mihinkään suuntaan.

Emme halua olla sormella osoittelemassa, kuka on suurin syntinen ja miksi. Kristillinen omatunto kun kehottaa ennen muuta kilvoittelemaan oman sielun tilasta. Kaikki olemme syntisiä ja tarvitsemme Jumalan armoa Kristuksessa.

Ei tällainen asema ole ongelmien kieltämistä. Se on rauhallisuutta ja sovinnon rakentamista. Jokaisen ei tarvitse rykäistä ilmoille painavaa sanaansa arkkipiispasta, avioliittolaista, suhteesta vähemmistöihin tai ties mistä. Arvokkaana pidän sitä, että hiljaa rukoilee viisautta niille, joilla on valta ja vastuu.

Minun kirkossani joistakin asioista eri mieltä olevat mahtuvat hyvin samaan pöytään. Yhdistäviä asioita on niin paljon enemmän. Ennen muuta Kristus itse.

Vaara hyväuskoisuudessa

Tietokoneasiantuntija Harri Hursti on Iltalehden mukaan varoittanut hyvin tavallisten tietokoneen lisälaitteiden vaaroista. USB-porttiin tökättävä kännykän laturi tai muistitikku voivatkin olla vaarallisia.

Lainaan Iltalehden tekstiä 19.11.2014:

”USB-laitteet ovat Hurstin mukaan pohjimmaltaan pieniä tietokoneita, jotka ovat ohjelmoitavissa ja saastutettavissa haittaohjelmilla. Vaara piilee siinä, että nykytekniikalla ei Hurstin mukaan ole olemassa mitään keinoa edes saastuneiden USB-laitteiden havaitsemiseksi, saati sitten puhdistamiseksi.

- Me luotamme sokeasti näihin tikkuihin, jotka valehtelevat aina! Meillä ei ole mitään keinoa todeta, ovatko ne saastuneita vai eivät.

Hurstin mukaan jopa puolet käytössä olevista USB-laitteista on taivuteltavissa hyökkäyksen välikappaleeksi. Saastuneella USB-tikulla voi tehdä monenlaista haittaa koneelle, sillä esimerkiksi tartutettu muistitikku voi teeskennellä olevansa näppäimistö ja siten antaa koneelle komentoja.

Ongelmaan ei ole olemassa helppoja ratkaisuja, sillä se liittyy USB-järjestelmän suunnitteluun. Ratkaistava se kuitenkin Hurstin mukaan on, sillä nykytilanne on kestämätön. ”

---

Kuinkahan moni on siirtänyt kaverin koneelta tietoja muistitikun kanssa? Tai kuljettanut tikkua kotikoneen ja työpaikan koneen välillä? Ladannut kännykän akun tietokoneen avulla? Lainannut laturia kaverille?

Aika monen työpaikan tietoturvaohjeistuksessa tuo saman tikun käyttö eri koneissa on jo kielletty. Siinä ei epäillä työntekijää muusta kuin ehkä liiasta hyväuskoisuudesta. Joku aivan muu on saattanut napata tikun, laturin tai muun laitteen käyttöönsä.

 

 

 

Kuurupiilovaalit

 

Kotiin tupsahti Kuopion ja Silinjärven seurakuntien yhteinen tiedotuslehti. Kiva juttu, näyttää olevan vaaliehdokkaat listoittain ja kuvan kanssa.

Lähempi tutustuminen tuotti pettymyksen. Listoilla on kummalliset, ympäripyöreät nimet, jotka eivät kerro yhtään mitään. Ainoina joukosta erottuvat tässä mielessä edukseen perussuomalaisten ehdokaslista ja Kokoomuslainen seurakuntaväki.

Mutta melkoinen akrobaatti, hermeneutti, astrologi ja ennustajaeukko pitää olla, jos tietää mitä eroa on seuraavilla listojen nimillä:

- Elävä seurakunta
 - Kotikirkko
 - lämmin lähiyhteisö
 - Seurakunnan sanomaan sitoutuneina
 - Kirkko kaikille
 - Kirkon rakentajat 2014
 - Vastuunkantajat
 - Srk keskellämme
 - Elävää elämää
 - Kaikkien kirkko
 - Kristus-kalliolle rakentajat
 - Ihmisten kanssa elävä seurakunta
 - Yhdessä toimiva seurakunta
 - Yhteistyöryhmä
 - Kotikirkko

Nimen lisäksi ei ole yhtään sanaa siitä, mitä tavoitteita ryhmällä on. Kai se on niin, että jokainen on hyvän puolesta ja huonoa vastaan.

Mutta ketä palvelee tällainen kuurupiilo? Äärimmäisen vaikeaa innostua äänestämään, kun se täytyy arpapelillä tehdä. Voi monikin jättää äänestämättä, kun pelkää äänen menevän juuri väärään laitaan.

Tiedän, että on vaalikone ja järjestetään tilaisuuksia, joissa listojen taustoja selvitetään. Mutta eipä muissa vaaleissa tarvitse tällaista omaa aktiivisuutta voidakseen äänestää niin että tietää, mihin ääni meni.

Oudon yleispätevät ja mitäänsanomattomat listojen nimet johtavat siihen, ettei äänestysprosentti ainakaan nouse. Yhä pienempi sisäpiiri valitsee mieleisensä luottamushenkilöt. Ei kai se voi olla tavoite?

Share on facebookShare on twitterShare on emailShare on printMore Sharing Services0

Kaikessa rauhassa ja hötkyilemättä

Kristillisyys on moni-ilmeistä.

Joskus hymyilyttää, joskus vetää vakavaksi. Rajaakin tekee mieli vetää, vaikka siihen on paremmin varustettuja ja valtuutettuja olemassa.

Itse pähkäilen, että moni kohtaa kristittyjä, joita leimaa suorittaminen. Pitää tehdä sitä tätä ja tuota ollakseen kunnon kristitty.

Surkuhupaisin on lähes liikuntakyvytön mummo, joka pelkää Jumalan hylkäävän, kun hän ei enää pääse monta kertaa viikossa osallistumaan sanaharjoitustilaisuuksiin. Eikä lohduta sekään, että hänellä ovat TV 7, Radio Dei ja hengelliset äänitteet jatkuvassa käytössä. Ettei hän vain vetäisi tuomiota päälleen, kun ei ota osaa seurakunnan yhteisiin kokouksiin…

En minä ole Raamatusta löytänyt uskovan mallia, jota leimaisi pakonomainen osallistuminen ja alituinen pelko alamittaiseksi jäämisestä.

Jeesuksen malli oli katkaista kiire, mennä yksinäisyyteen rukoilemaan ja vaikka veneretkelle järven toiselle puolelle.

Paavalilla on jo sitäkin mieltä, että evankeliumilla on kiire, mutta ei suorituspakon näkökulmasta. Hän kehotteli säännölliseen uhraamiseen ja seurakuntaelämän järjestelyihin, mutta tuntuma on, että kaikki toimii vapaaehtoisuuden pohjalta, ei surkeillen tai pakonomaisesti.

Jos sitten tarvitaan isompaa panostusta, se on hetken kestävä kevyt ahdistus, ei elinikäinen taakka. Rykäistään projekti kuntoon ja levätään sen päälle. On myös lupa väsyä ja lupa levätä. Tiedä vaikka siinä löytyisi ilokin uskoon?

Monitouhuinen osallistumispakko saattaa hämärtää senkin, minkä varassa sitä pelastutaan. Se on Jumalan armo Kristuksessa, hänen työnsä, joka varsinaisesti merkitsee.

Palkatonta työtä

Olen ollut silloin tällöin kastamassa, vihkimässä tai hautaan siunaamassa.

Tyypillistä on, että omaiset tai asianosaiset pyytävät, ei seurakunta. Nuo ihmiset eivät osaa kuvitellakaan, että pappi tulee tekemään työnsä ilmaiseksi saamatta minkäänlaista korvausta.

Kirkon suositussopimus toimituspalkkioista on niin etevästi laadittu, että suurin osa kutsuttujen pappien työstä jää korvaamatta.

Korvauksen saamiseen kun on kaksi ehtoa. Seurakunnan oman papiston pitää olla estynyt ja pyynnön pitää tulla seurakunnalta (kirkkoherralta), ei yksittäisiltä seurakuntalaisilta. Jos molemmat ehdot eivät täyty, korvausta ei heru.

Matkakorvauksen virallisen taksan mukaan saisi ihmisiltä laskuttaa, mutta harva pappi sitä kehtaa tehdä.

Seurakuntalaiset eivät osaa kuvitellakaan, että kirkko ei maksa palvelijoilleen mitään ja että heillä olisi jokin velvoite korvata kuluja. Se tuttu pappi kutsutaan, vaikka hän olisi naapuriseurakunnassa, eläkkeellä tai muissa tehtävissä.

Voisiko seuraaviin sopimusneuvotteluihin valmistauduttaessa kerrata raamatunkohtaa työmiehestä, joka on palkkansa ansainnut ja ettei pidä sitoa puivan härän suuta?

Se ei olisi ristiriidassa virren 436:4 kanssa . ”Siis valtakunnan lapsena palvelukseesi lähden, en vuoksi palkan, kiitoksen, vaan, Jeesus, armon tähden.”

Itse en nälkään kuole, mutta ajattelen lämmöllä monia nuorempia kollegoja, jotka ovat tiukalla pätkätöidensä kanssa. On moraalitonta teettää heillä ilmaista työtä. Älkääkä viitsikö sanoa, että voihan siitä työstä kieltäytyä.

 

Arvioida saa ja pitää - asiallisesti

Evankelista David Herzog vieraili Suomessa. Lehtitietojen mukaan kuulijoita oli odotettua vähemmän, ja mies näytti väsyneeltä ja pettyneeltä.

Monissa kommenteissa osoitettiin hänen oppiensa ja tilaisuuksiensa kummallisuuksia kuten väitteitä tekonivelen korjautumisesta oikeaksi, kultahampaiden tai kultapölyn ilmaantumista, jopa enkelien sulkien keräilyä. Vähän liian ihmettä ja kummaa ollakseen uskottavaa.

Irvailtiinkin, ilmestyikö turhan julkkiksen hiuksiin Paavo Arhinmäen kuva.

Ehkä vähäinen yleisö ja suomalaisten terve haluttomuus nielaista mitä tahansa  selittävät hänen kummalliset lausuntonsa siitä, että häntä ei saa arvostella. Muuten arvostelijoille alkaa tapahtua kamalia.

Hohhoijaa. Maailman sivu on ilmaantunut ihmisiä, jotka mielellään nostavat itsensä arvostelun yläpuolelle. Joskus taustalta löytyy kaikenlaista päivänvaloa kestämätöntä.

Minua ihmetyttää, miksi nostetaan esiin ihmeet ja kummat, kun keskeisenä pitäisi olla Jumalan sana ja sen keskus, Jeesus Kristus. Ihmeiden ihme ei ole todellinen tai kuviteltu ajallinen parantuminen, vaan uskon synty.

Eikä iso kirja opeta, ettei evankelistaa saisi arvostella. Oikeastaan asia on päinvastoin. Paavalin mukaan sisältö ratkaisee. Enkeli taivaasta voi julistaa väärin ja pimeyden enkeli kirkasta evankeliumia.

Vanha hyvä seuratupien ohje on, että puheen aikana mietitään, onko puhe sanan mukaista vai ei. Tarvittaessa voidaan vaikka virsi aloittaa.

Arvioinnin oikeus ja velvollisuus ei tietenkään tarkoita, että kuka tahansa voi vapaasti purkaa kiukkuaan, kaunaansa, sairauttaan tai ties mitä. Myös arvioinnissa sisältö ratkaisee. Nöyrin mielin ja sävyisästi, mutta niin että asia tulee selväksi.

Hautaankin vain määrämittaisena?

 

Uutisten mukaan seurakunnissa on jouduttu miettimään muutoksia standardeihin. Liikalihavat ihmiset eivät mahdu krematorion luukusta. Yhtä vaikeaa voi olla arkuttaminen tai hautaan lasku. Jos ei mahdu niin ei mahdu. Kantajiakin pitää olla tavanomaista enemmän.

Liikalihavuudelle pitäisi tehdä jotakin, elää terveemmin ja ties mitä. Muutama tuntemani itkee sitä, ettei vuosien tai vuosikymmenten yrittäminen ole auttanut, ja nyt syyllisyyden taakka on valtava. Puhumattakaan ihmisten ilkeistä puheista.

Karmealta tuntuisi ajatus, että meitä painostettaisiin määrämittaisiksi normikansalaisiksi silläkin perusteella, että hautaan pääsisimme.

Jalompaa on armeliaasti leventää arkkua, krematorion suulukkua ja hautaa.
Vaikka tie on kaita ja portti ahdas, ei se tähän viittaa.