Olen viettänyt pääsiäistä sukuloiden Helsingissä. Olen kävellyt, levännyt, syönyt Birgitan hyviä ruokia ja käynyt usein Oulunkylän kirkossa. Samalla olen selvitellyt työmahdollisuuksia. Kotimaa-lehti jo jotakin kertoi.
Muutama iäkäs Imatran seudun ystävä, jolla ei ole Internet-yhteyttä, on jo murehtinut hylkäämisen kokemuksiaan. Onhan välimatkalla merkitystä, vaikka maailman sanotaan pienentyneen. Mutta aina voi soittaa, kirjoittaa tai tulla käymään, puolin ja toisin.
Oikeita ystäviä ei hylätä. Yhteydenpito voi harventua tai vaikeutua, mutta jos puolin ja toisin on tahtoa, se jatkuu.
Tavaton määrä on tullut pyyntöjä vihkiäisiin, muutama vahvasti ennakoitu hautaansiunaamispyyntökin vielä eläviltä. Mielellänihän minä pyhissä toimituksissa palvelen, mutta täytyy taas olla realisti. Jos saan täältäpäin seurakuntatyötä, on minulla todennäköisesti viikonvaihteet kiinni uuden työnantajan tarpeisiin. Vaikka olisi miten kivoja ja tuttuja ihmisiä muualla, papin on ensisijaisesti palveltava omaa seurakuntaansa. Se nyt vain on kirkon järjestyksen mukaista.
Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa
