Eilen sunnuntaina sain pitää lähtösaarnan Tainionkosken kirkossa. Väkeä oli kerrankin täyden kirkon tuntuisesti. Kahville en pitkään aikaan ehtinyt, kun eteisessä oli kädestä ottajia, halaajia ja haastajia niin paljon.
1.4. alkaen kirkkoherran sijaisena toimiva Arto Marttinen esitti virallisen osan antaen seurakunnan lähtölahjana virsikirjan ja kukat. Heini Vesterisen viulu soi kauniisti. Laulettiin paastonajan mielivirteni "Rakkauden, armon lähde" (80).
Tavalliset ihmiset pitivät pikku puheita ja lausuivat runoja niin että tippa tuli silmään.
Joku kuiskasikin, että pitää lähteä useammin, niin kerrankin kuulee kauniita sanoja.
Erään tarinan mukaan pappi on parhaimmillaan noin 6 kk sen jälkeen kun on seurakunnasta lähtenyt. Niin ne muistot kultautuvat ennen kuin unohtuvat.
Keitä jäin messusta ja kahvilta kaipaamaan?
Ainakin työtovereita ja seurakunnan luottamushenkilöitä. Kumpiakin oli, mutta harvakseltaan.
Olisin mielelläni tavannut useamman.
No, sainhan minä seurakunnalta kupin kahvia, pullan, virsikirjan ja kukat.
Ja tavallisilta ihmisiltä käsittämättömän määrän lämpöä ja siunauksen toivotuksia.
On aika lähteä 28 Imatran vuoden jälkeen.
Nämä muutamat viimeiset päivät käytän ehtoollisenjakoihin laitoksissa ja työhuoneen siistimiseen.
Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa
