Hiihdin Puijon laturetken sunnuntaina 26.2. Sää aurinkoinen, navakka tuuli. Nimestä huolimatta ladut olivat pitkälti Kallaveden jäällä, missä vesi vaivasi ja tuuli puhalsi uria umpeen.
Vaellus oli vaivaista, mutta kuljin kohti taivasta...
On riemullista todeta, että jaksaa ja pärjää. En tosin nopeudessa, niin moni meni menojaan. Mutta joka potkulla ja työnnöllä eteenpäin, ja ennen pitkää edessä näkyivät odotetut viisi kirjainta: MAALI.
Kuluneena talvena on ollut aluksi lumetonta, sitten julmetut pakkaset, ja kun kelit paranivat, iski iskias. Niinpä harjoituskilometrit olivat jääneet vähiin. Niitä tarvitaan rutkasti lisää, jos ja kun vajaan kolmen viikon päästä sinnittelen Pogostan hiihdon Ilomantsissa.
Jos et ole ikinä ollut laturetkellä, voin suositella. Huolto pelaa. Eikä heti tarvitse ahnehtia pisintä reittiä tai kilpasarjaa. Retkisarjoissa ehtii katsella maisemiaja nautiskella.
Pieni pronssinen muistomitali on kotona näkösällä.
Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa
