Tosikertomus
eräältä työpaikalta. Sopisi mallikuvaukseksi siitä, miten hommia ei pidä tehdä.
Kyseessä oli
kaikkien atk-työasemien vaihto.
Uudet koneet
ovat sinänsä hieno asia. Siitä tuli kiitoksia.
Vähemmän
tuli kiitoksia siitä, että tiedon jälkeen odoteltiin useampi kuukausi, että
jotakin tapahtuisi.
Sitten tuli
tieto, että tyhjentäkää omien koneiden tiedostot, ja jos tarpeellisia on,
tallettakaa ne palvelimelle yhteisiin tiedostoihin. Aikaa myöten selvisi, että
ne oman koneen tiedostot olisivat olleet koko ajan käytettävissä,
palvelintiedostot taas olivat ties missä useita päiviä. Löytyivät toki ajan
kanssa.
Asentajat
saapuivat. Ensi töiksi oma palvelin pois päiviltä. Yhteiset tiedostot siis pois
käytöstä. Nettiyhteys ja perusohjelmat toimivat jotenkin, mutta ontuen ja
milloin nyt suvaitsivat toimia. Asianhallinta katosi ja palasi sitten
puutteellisena. Sellaiset ”erikoiset ohjelmat” kuin tekstinkäsittely ja
tulostus vaikeutuivat oleellisesti. Ohjelmat eivät enää keskustelleet
keskenään. Makrot hävisivät.
Vanhat
koneet otettiin pois. Lyötiin uutta rautaa tilalle. Oho, on kovasti eri
näköinen. Mikä se tuo telakka on? Mihin se kottaraispönttö hävisi?
Minkäänlaista
laitteiston esittelyä ei ollut. Ei käyttöopastusta, ei edes opasvihkosta.
Yrityksen ja erehdyksen kautta saatiin koneita käyntiin ja vähitellen päästiin
ontuen työhön käsiksi.
Osa
ohjelmista hävisi. Saadaanko joskus takaisin, sitä ei tiedetä.
Puutteista
reklamoitiin heti, mutta ne eivät kuuluneet asentajille. Heille kuului lyödä
rautaa pöytään ja piuhat kiinni. Ei neuvoa.
Aluekonttorin
atk-tuki kävi pyynnöstä auttamassa, että saatiin osaan koneista
tulostusmahdollisuus.
Pääkonttorin
atk-tukeen tehtiin päivittäin ilmoituksia, lähetettiin avunpyyntöjä. Joihinkin
niistä jopa vastattiin. Sitten sieltä taisi väki lähteä joululomalle.
Tämän vuoden
puolella pantiin postia yhä korkeammalle tasolle, ja lopulta alkoi tapahtua.
”Me kun
olimme ihan luulleet, että kaikki on kunnossa.”
Hmm.
Palvelukuvauksessaan heillä on, että puheluihin vastataan heti ja sähköpostiin
päivän kuluessa. Todellisuus oli vastaamattomat puhelut ja puhelinviestit.
Sähköposteista osaan tuli vastaus neljässä viikossa. Osaan ei koskaan.
Hämmästyttävintä
on, että saman ison firman kaikilla vastaavilla yksiköillä oli tehty sama
laitteiden vaihto ja asennustyö, tämä yksikkö oli viimeisenä. Meniköhän
kaikissa muissa kaikki yhtä pieleen? Eikö mitään opittu matkan varrella?
Niin iloinen
asia kuin uusien työvälineiden saanti voidaan tehdä kärsimysnäytelmäksi.
Suunnitelkaa,
hyvät päättäjät, tuollainen muutosprosessi, ja kysykää käyttäjiltä. Etukäteen.
