Mistä uskonnossa on kysymys?

Eri uskonnoissa on yhteisiä piirteitä, joskaan kaikki nämä eivät koske kaikkia. Klassinen buddhalaisuus ei edellytä jumalaa tai jumalia. Joskus taas pitää miettiä, onko kyse uskonnosta vai elämänfilosofiasta.

Mutta jotakin tämäntapaista eri uskonnoista voisi koota:

• Kaipaus kadotettuun tai tulossa olevaan parempaan (taivas, paratiisi, Abrahamin helma, nirvana)
• Tietoisuus siitä, että ihminen tai yhteisö ei ole aivan sitä, mitä pitäisi olla (synti, rikkomukset, epätäydellisyys, vääryyksien korjaus, oikaisu, kosto)
• Unelma paremmasta tulevaisuudesta, josta esim. epätäydellisyys, rikkinäisyys tai synti on poissa
• Olemassaololle etsitään tarkoitusta tai mielekkyyttä

Kysymykset ovat ihmiskunnan yhteisiä, mutta vastauksissa riittää kirjoa. Monissa idän uskonnoissa keskitytään mietiskelyyn, itsetarkkailuun ja valaistumiseen. Ratkaisu ongelmiin löytyy sisältäpäin. Voidaan vapautua jälleensyntymisen pakosta, vaipua tyhjyyteen.

Toinen yleinen piirre on esi-isien tai heidän henkiensä kunnioitus. Usein siihen liittyy pilkuntarkka sääntöjen noudattaminen.

Myös juutalaisuutta voi luonnehtia lakiuskonnoksi, joskin lain noudattamista ei useinkaan koeta taakaksi vaan etuoikeudeksi.

Juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa toki myös mietiskellään, mutta nähdään samaan aikaan tarve muutokseen, joka ei ole vain sisäistä ihmistä koskeva. Vääryydet on oikaistava ja ehkä koko yhteisön muututtava.

Kristinusko nykymuodoissaan uskoo sosiaaliseen vastuuseen ja kehotteluun, mutta on uskontoja tai niiden äärisuuntia, joissa pakottaminen jopa väkivallalla katsotaan oikeaksi.

Monoteististen (yksijumalaisten) uskontojen voima – ja joskus vamma – on käsitys siitä, että kun oma Jumala on se ainoa oikea, ovat muut vääriä. Tästä voi seurata hankalia uskontojen välisiä suhteita.

 

Yhteisö auttaa - myös takametsien unohdettua kansaa

Perussuomalaisten puolue otti ja jakaantui. Saa nähdä, mihin kehitys johtaa. Useinkaan poliittinen jako ei johda kasvavaan menestykseen, vaan pettymysten kautta kuihtumiseen. Mielessä väikkyy vennamolaisen SMP:n kohtalo 1970-luvulla. Syntyi Suomen kansan yhtenäisyyden puolue (SKYP), toistakymmentä edustajaa – ja pian muisto vain.
Unohdettu kansa, takametsien miehet ja eri tavoin köyhät tarvitsevat varmasti aina kanavan, jolla saada äänensä kuuluviin.
Olen kirkkoamme miettinyt samaan suuntaan. Erityisesti konservatiivit ovat ääneen kyselleet, jakautuuko kirkko.
En niinkään usko, että jakautuu. Sen sijaan tapahtuu hapertumista monelta reunalta. Pettyneet valuvat pois. Toinen poistujien joukko koostuu niistä, joiden elämässä usko tai ainakaan organisoitunut uskonnollisuus ei enää löydä kosketuspintaa.
En harrasta syyllisten etsintää ja nimeämistä, koska se harvoin auttaa mihinkään.
Sen sijaan tunnen syvää surua siitä, että kirkkoni on kuin sorvissa, jossa joka kierros pyyhkäisee pienemmäksi.
Ei uskontokunnan arvo perustu jäsenmäärään. Ei ainakaan aina uskottavuuskaan.
Mutta jos ajatellaan kirkon monia tehtäviä, niiden hoito vaikeutuu sitä mukaa kuin väki vähenee. Mistä vastuunkantajat? Mistä palkanmaksajat? Mistä kanavat vaikkapa takametsien miesten, unohdetun kansan ja eri tavoin köyhien ääneksi?
Olen edelleen siinä käsityksessä, että kirkko on äärettömän tarpeellinen instituutio. Arvostettu opettaja tiedekunnassa kysäisi, montako seurakunnatonta kristittyä Uudessa testamentissa on. Apostoleillakin oli seurakunta, joka Kristuksen asialle lähetti.
Vaikka yksilö on miten muodissa, haluan lämmöllä puhua yhteisöjen puolesta.

Inhimillinen tatsi on tärkeä

Työpaikan lähikaupan kassoista puolet toimii itsepalveluna.
Ihan näppärästi toimivatkin, ainakin niin kauan kun vieressä seisoo kärsivällinen neuvoja. Kortti tuohon ja tuosta luetaan koodit...
Lienee turha tätäkään uudistusta vastustaa.
Silti mietin, miksi ihminen on aina se menoerä, josta pyritään eroon.
Onko se kassapäätteen kanssa työskentelevä kait melko pienipalkkainen ja osa-aikainen työntekijä ehdottomasti saatava pois?
Toisekseen tiedän useita ikäihmisiä, joille kaupan kassan tervehdys saattaa olla ainoa päivän mittaan kuultu.

Jäljet pelottavat

Kotimaa24 uutisoi aloitteesta, että kirkko laajentaa avioliittokäsitystään. Aloite lähetettiin valiokuntaan.


"Aloitteessa esitetään, että kirkolliskokous ryhtyisi valmistelemaan tarvittavia muutoksia kirkon avioliittokäsityksen laajentamiseksi myös samaa sukupuolta olevia pareja koskevaksi. Samalla siinä ehdotetaan, että perinteisellä tavalla avioliittoon suhtautuville turvataan mahdollisuus olla ja toimia kirkossa tasavertaisesti. Aloitteessa pidetään tärkeänä, ettei erilaisista avioliittokäsityksistä tule kirkkoa jakavia tekijöitä."

Tämä kuulostaa niin kauniilta ja maailmoja syleilevältä...
Paitsi että vestigia terrent, jäljet pelottavat.


Hurjassa nuoruudessani vuonna 1986 olin hyväksymässä naispappeuspäätöstä, johon lykättiin lähes samansisältöinen ponsi kuin tuo avioliittokäsityksen "perinteisellä tavalla avioliittoon suhtautuville turvataan mahdollisuus olla ja toimia kirkossa tasavertaisesti. "


Naispappeuden osalta kun ponnesta tuli hirmuinen riidan lähde. Osa luki sen, että vastustajien usko ja oppi on ylivertainen. Toisin päin taas lopulta riidat ratkaistiin sillä, että vastustajia ei enää vihitty papiksi.


Joka tapauksessa hyvää tarkoittava omantunnonklausuuli ja tasa-arvon korostus johti karmeisiin tulkintoihin ja pitkiin riitoihin.
Toivottavasti ei tässä asiassa.

 Vaikka onkin niin, että historiasta opimme sen, ettei historiasta opita juuri mitään.

Miten oikeasti toteutuisi tuo kirkon yhtenäisyyden turvaaminen? Keskinäinen kunnioitus?
Voi kun sen näkisin!

Määritelmiä siitä, mitä ei voi määritellä

Mitä usko on?

Se on tietoa, suostumusta ja hyväksymistä Jumalan edessä.

Se on tie, jota kuljetaan.

Sillä tiellä kuljetaan yhdessä.

Sillä tiellä keskeistä ei ole minä, Minä, MINÄ, vaan Jumala ja lähimmäinen.

Mitä usko ei ole?

Tunteen läikähtelyä.

Systeemin rakentelua.

Omahyväistä itsekkyyttä.

Tuomiohenkeä.

Lentäen he ovat jo perillä - henkensä kaupalla

                                                     

Näinä aikoina on ei-vapaaehtoisia ihmisiä lennätetty takaisin Irakiin ja Afganistaniin. Heidät voidaaan "palauttaa" (siis väkisin karkottaa), koska Irak ja Afganistan ovat "turvallisia" maita.

 Miksi ihmeessä niihin sitten on matkustusrajoituksia ja suomalaisille suositellaan, ettei mentäisi ollenkaan?


Syntyy lisää materiaalia esim. Paavo Kettusen häpeätutkimuksiin. Minua ainakin hävettävät nuo "paluulennot".

Muistathan tärkeän numeron?

Nyt näyttää sosiaalinen media pursuavan omakuvia, joissa loistaa myös ehdokasnumero.
Mikäs siinä, halpaa mainontaa.
Mitähän numeroita minä pitäisin esillä?
666 - ei sentään.
Mutta näitä pienempiä:
1 - ykkösasia on rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään.
2- Raamatussa on 2 pääosaa, Vanha ja Uusi testamentti. Molempia kannattaa lukea tolkun kanssa ja kokonaislinjaa etsien.
3 - Pyhä kolminaisuus on ehkä hankala selittää mutta helppo uskoa. Yhdellä Jumalalla on kuin kolmet kasvot. Kohtaamme hänet Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä.
4 - Kanonisia evankeliumeja on neljä. Samaa juurta Matteus, Markus, Luukas, hyvin erilainen Johannes.
5 - Tyhmiä neitsyitä oli Jeesuksen vertauksessa 5. Mutta saman verran oli viisaitakin.
6 - Kuusi päivää tee työtä ja pyhitä se seitsemäs. Ikivanha työsuojelullinen ohje. Mutta idea on pyhittää lepopäivä eikä levätä pyhäpäivä.
7 - Pääsiäistä edellyttää 7-viikkoinen paastonaika. Hyvää kannattaa odottaa. Syytä myös valmistautua.
8 - Monella alalla on kahdeksan tunnin työpäivä. Kiky-sopimus lisäsi siihen 6 minuuttia. Tee työsi iloiten! Tai ison kirjan ohjeen mukaisesti kuin Herralle eikä ihmisille. Se isolla kirjoitettu Herra on  kolmiyhteinen Jumala itse.
9 - Jeesus paransi kerralla kymmenen pitalista. Heistä vain yksi palasi kiittämään. Mitähän minä itse olisin tehnyt?
10 - Kymmeneen käskyyn on paha lisätä mitään. Korkeintaan "Mitä se on" -jutut Lutherin katekismuksesta.