Olen Marja-Sisko Aalto, 55 v ja pappi.

Yli 50 vuotta elämästäni olen tuntenut eläväni jonkun toisen kehossa. Ympäristön paineet pakottivat elämään pojan ja miehen elämää, vaikka olen aina tuntenut olevani tyttö, sittemmin nainen. Vuoden 2003 alusta Suomessa tuli voimaan laki transseksuaalien tutkimuksesta ja hoidosta. Hakeuduin pitkiin, monitietellisiin tutkimuksiin, ja 3.10.2008 sain diagnoosin F 64.0 mtof (= transsukupuolinen, korjaussuunta miehestä naiseksi).

Sukupuolta ei siis voi vaihtaa. Olen aina ollut nainen ja se pysyy. Naiseuteni ulkoisia tuntomerkkejä voidaan vahvistaa, ja siinä ovat apuna hormonit (ne ihan samat mitä muut naiset popsivat jopa vahvempina vaihdevuosivaivoihinsa), epilaatio (karvanpoisto kasvojen alueelta laserilla) ja foniatrian palvelut (harjoitteet korkeammalta puhumiseen ja laulamiseen). Lisäksi tapaan säännöllisesti omahoitajaani. Kirurginen hoito on kaukana edessäpäin. Suomessa laki edellyttää huomattavan hitaasti kiiruhtamista.

Transsukupuolinen maksaa huomattavan osan hoidoista itse, koska lääketieteellisesti ei ole kyse sairaudesta, vaan diagnosoitavasta, pysyvästä lääketieteellisestä ilmiöstä, ja KELA korvaa vain sairauden hoitoja.

Mitä transsukupuolisuus sitten on?

Se on juuuri edellä kuvattua: ihminen kokee yleensä jo pikkulapsesta asti syntyneensä väärään sukupuoleen. Kyse on henkisestä leimautumisesta, ei fysiikasta. Minusta kasvoi ulkonaisesti mies (mitä inhosin), minusta tuli kolmen ihanan lapsen isä (mitä arvostan) - mutta koko ajan kaihersi, että jotakin on perustavanlaatuisesti väärin. Kun teini-iässä luokkatoverit ihastelivat ensimmäisiä partahaiveniaan, minä itkin omiani, samoin leveneviä hartioita, kun suunta oli väärä.

Kolmevuotiaana ihmettelin, miksi minulla on housut, kun muilla tytöillä on mekko tai hame.

Minut kasvatettiin häpeämään, salaamaan ja peittämään. En saanut "höperehtiä".

Mielikuvitus tuli avuksi. Ja kun omaa hametta en saanut, käytin tyynyliinaa hameena niinä harvoina hetkinä, kun suurperheessä sain olla yksin. Vasta lähempänä aikuisikää sain ostaa aitoja, oman kokoisia naisen vaatteita.

Transsukupuolisuus ei ole seksuaalisuutta. Moni transsukupuolinen on seksuaalisesti lähinnä hämmentynyt, koska toista edes sinnepäinkään virittynyttä on vaikea löytää.

Minulla on ollut ilo löytää kaksikin upeaa naista: nuoruudenrakkauteni ja lasteni äiti Birgitta sekä Sirkka, jonka kanssa olin 2000-luvun alussa viitisen vuotta naimisissa. Kumpikin heistä joutui kulkemaan kivisen tien yrittäessään ensin turhaan tehdä minusta miestä ja päästessään sen turhaksi oppimisen jälkeen aavistelemaan, mistä sitten on kysymys. Birgitan kanssa olen taas elänyt yhdessä marraskuusta 2008. Suhteemme ei ole seksuaalinen, jos joku tirkistelijä haluaa sen tietää.

Transsukupuolisena en koe koskaan olleeni naiseksi pukeutuja. Parempi luonnehdinta on mieheksi pukeutuja. Sitä olin. Jouduin eläytymään miehen rooliin, pukeutumaan ja käyttäytymään kuin mies. Voitte uskoa, että se oli rankkaa. Lopulta niin rankkaa, että en enää jaksanut. Kun laki kerran sallii tutkimukset ja hoidot, hakeuduin niihin. Vaikka siitä on seurannut käsittämätön julkisuudessa ryöpytys ja paljon olen kokenut ihmisten suvaitsemattomuutta ja julmuutta, en kadu. Tiedän olevani oikealla tiellä, matkalla omaksi itsekseni.

Olen elänyt kokonaan naisen elämää 20.12.2008 alkaen. Miehen vaatteet saivat mennä UFF:n keräyslaatikoihin lukuunottamatta kahta papintakkia, joista olen maksanut pienen omaisuuden, ja mieskuoroni esiintymistakkia, jolla on tunnearvoa. Reiät korviini otin 15.12.2008.

Hormonihoito alkoi 19.3.2009 ja epilaatio 12.5.2009. Foniatria alkaa 19.8.2009. Hoidot ovat kevyitä, eivät vie paljon aikaa eivätkä johjda sairauslomaan. Epilaatiopäivän voi iho vähän punoittaa. Olen siis myös hoitojen aikana täysin työkykyinen. Kunnia-asiana olen muutenkin pitänyt, että tutkimukset ja hoidot on tehty ns. omalla ajallani. Työnantajani eivät ole niistä kärsineet.

Niin, työ!

Olen täysin työkykyinen, ikäisekseni erittäin terve ja kahden psykiatrin lausunnoissa henkisesti hyvin terveeksi ja tasapainoiseksi todettu.

Ongelmana on, että minut yritetään sysätä syrjään työelämästä.

Uskaltaisikohan joku tässä maassa palkata papin, joka on nainen ja julkisuudessa ilman omaa syytä ryöpytetty?

Saisi ahkeran, lahjakkaan, sitoutuneen ja tunnollisen työntekijän.