Tässä blogissa on palautemahdollisuus sähköpostiini.
Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Niinhän sitä sanotaan.
Harkitsen palautekanavan tukkimista, koska viime aikoina on tullut "veljellisiä ohjeita" tunnustaviksi kristityiksi itseään nimittäviltä siinä määrin, että tuntuu pahalta. Osa sentään reilusti nimellä, pahimmat herjaukset tietysti nimettöminä. Se siitä kristillisyydestä.
Yhteistä on voimakas halu lyödä ja masentaa. Minua kehotetaan takaisin siihen helvettiin, josta päättävästi murtauduin ulos kolmatta vuotta sitten hankkiessani lähetteen tutkimuksiin. Kun asia ei kosketa itseä eikä sitä ymmärretä, voidaan muka hyvää tarkoittaen antaa ohjeita, jotka toteutettuina orjuuttaisivat taas.
Edelleen on yhteistä se, että kirjoittaja ei lainkaan tunne transsukupuolisuutta. Kirjeistä päätellen se sotketaan seksuaalisiin perversioihin, vaikka trans-ilmiöllä ei ole mitään tekemistä seksuaalisuuden kanssa. Kysehän on sukupuoli-identiteetistä. Karkeasti sanottuna asia on pään sisällä, ei jalkovälissä. Mutta sehän ei tuomitsijoille ole auennut. Heille olen moraaliton, hillitön pervertikko, jonka elämän täyttää villi himo milloin mihinkin. Pahemmin on vaikea erehtyä.
Edelleen syytetään siitä, että olisin vaihtanut oman olemukseni johonkin. Taas totuus on päinvastainen. Olen lopettanut vuosikymmenten tuskaisen itseni kieltämisen, olen hyväksynyt itseni tällaisenani Jumalan luomaksi ja lunastamaksi. Savi ei enää riitele valajaansa vastaan, vaan opettelee kiittämään siitä, että Hän jostakin syystä näki hyväksi tehdä minusta TS:n. Ehkä opettaakseen tälle kansalle, mistä on kysymys, ehkä myös osoittaakseen, mikä uskossa on olennaisempaa, Jumalan armo Kristuksessa vai ennakkoluulojen sävyttämä tuomitseva moralismi. En siis vaihda mitään, vaan annan oman itseni tulla esiin. Se vaatii hirmuisen määrän rohkeutta ja itsetuntoa. Minulla siihen kypsyminen vei (monen ulkoisen hidastavan tekijän vaikuttaessa) vuosikymmeniä.
TS (transsukupuolisuus) ei ole sairaus, vaan pysyvä lääketieteellinen ilmiö, johon suositellaan korjaavia hoitoja. Siis erikoislääkärit suosittelevat.
TS ei ole päähänpisto tai hankittu ominaisuus. Se ei tartu eikä siihen voi opetella. Se vain on. Nykytietämyksen mukaan kyse on sikiökaudella, siis ennen syntymää, tapahtunut identiteettileimautuminen, joka ei vastaa fyysistä sukupuolta. Pienen pieni prosentti ihmisistä syntyy tässä mielessä väärään kehoon. Ei tunneta minkäänlaista hoitoa tai terapiaa, jolla tuo sukupuolen identiteettileimautuminen voitaisiin hoitaa "normaaliksi". Siksi on helpompaa hoitaa ulkoisia sukupuolituntomerkkejä. Suomessaa se tapahtuu vasta erikoislääkärien vahvistaman diagnoosin jälkeen, heidän suosituksestaan ja jatkuvassa valvonnassaan.
Tämä korjaava hoito on ainoa tunnettu tapa parantaa TS:n elämänlaatua.
Hän tarvitsee tukea ja lähimmäisyyttä, ei tuomiota.
TS ei ole vaarallinen. Sen sijaan moni tuntemani on masentunut, jopa itsemurhaa hautova. Syynä on poikkeuksetta se, että jotkut lähipiirissä ovat jatkuvasti kohtuuttoman julmia häntä kohtaan. Minulla tätä ongelmaa ei ainakaan toistaiseksi ole. Kiitän Luojaa läheisistäni, joille saan olla minä ilman vieraita rooleja. Surulliseksi tekee, että jo kahdesti olen käynyt itsemurhaa yrittäneen TS:n sairasvuoteen äärellä. Molemmilla kerroilla syynä oli läheisten hylkääminen.
Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa
