Pääsin tällä kertaa luennoimaan Turkuun yleissairaalapsykiatrian opintopäiville 8.10.2010. Aiheena "Transsukupuolisen näkökulmia tutkimus- ja hoitojärjestelmään." Edellä Tampereen yksikön johtaja, LT, psykiatrian erikoislääkäri Aino Mattila esitteli sen virallisen puolen, lähtien mielenkiintoisesta kysymyksestä sukupuolen määrittämisestä.
Mattila esitti transihmisille tutun ajatuksen siitä, että dikotominen tai binäärinen jako mies - nainen, toisensa pois sulkevina, on aikansa elänyt. Helpommin asioita selvittää dimensionaalinen ajattelu, jossa sukupuolilla on ulottuvuuksilla. Jos mies - nainen akseli ajatellaan janaksi, niin siihen sijoittuu ihmisiä moneen kohtaan. Aika monet toki lähelle ääripäitä, mutta siinä välillä on merkittävä joukko ihmisiä. Tuoreen tutkimuksen mukaan 6 % suomalaisista on ainakin joskus tuntenut selvästi kuuluvansa toiseen sukupuoleen kuin mitä biologia näyttää. Kuusi prosenttia ei ehkä tunnu paljolta. Miten sitten yli 300.000 ihmistä? Ei paljon puutu ruotsia äidinkielenään puhuvien suomalaisten määrästä.
Mattila totesi, että vuoden 2003 lainsäädäntö tukee kohtuullisesti transsukupuolisten tutkimusta ja hoitoa, mutta muiden transihmisten kuten transgendereiden osalta tilanne on epäselvempi, ja he joutuvat ainakin osittain tukeutumaan kalliimpaan yksityiseen sektoriin.
Omaa esitystäni kooten esitin ainakin näitä kehittämiskohteita:
- Odotusajat kohtuullisiksi ja hoitotakuun mukaisiksi.
- Lisää henkilöresursseja, erityisesti päätoimisia työntekijöitä. (mitoitus sopii v. 2003 tilanteeseen, jolloin tutkimuksiin tuli 30 henkeä vuodessa, mutta on kestämätön, kun nyt tulee yli 150 ja suunta on edelleen nouseva.)
- Henkilöstöltä odotetaan realistisia lupauksia, ei ylioptimismia. Tunnettava yhteistyökumppanien resurssit.
- Hoitosuunnitelma laadittava eri tahojen yhteistyönä asialliseksi ja kirjalliseksi.
- Jollekin selkeä kokonaisvastuu koko prosessin etenemisestä kunkin asiakkaan osalta.
Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa
