Vietin taas viikonlopun hyvässä seurassa. Transvestiittiyhdistys DWC järjestää kahdesti vuodessa seminaarin, jossa runsaan kahden vuorokauden ajan annetaan vertaistukea ja rohkaistaan elämässä eteenpäin.
Olen mukana transvestiittiyhdistyksen toiminnassa, vaikka en tiitti olekaan. Sen sijaan iloitsen lukemattomista heidän joukostaan saamistani hyvistä ystävistä eri puolilta Suomea. Ulkopuolinen ei ehkä heti käsitä, mutta niin se vain on: en näe heitä ensisijaisesti tiitteinä, vaan ihmisinä. He ovat sen verran sinut itsensä kanssa, fiksuja ja rohkeita, että tulevat näihin turvallisiin yhteisiin tapaamisiin. Niistä saa aina enemmän kuin mitä virallinen ohjelma kertoo.
Mukana on aina myös ns. asia-aiheita. Tällä kertaa SETA:n edustajat kertoivat aviolittolain muutospaineista kohti yleistä, kaikille avointa avioliittolakia, ja tautiluokitusjärjestelmä ICD-10:n muutoksista. Tällä tietoa transvestismi ja eräät muutkin ilmiöt vihdoin poistetaan tautiluokituksesta. Ihmeen kauan se on kestänyt, kun vuosikymmeniä on tiedetty, ettei kyseessä ole sairaus. Luokituksessa se on erittäin ikävästi vielä ryhmässä F, jossa pääsääntöisesti on mielenterveyden häiriöitä.
Transsukupuolisuus on aivan eri asia, ja se luokituksessa säilyy, tosin sekin F-ryhmästä sopivampaan kohtaan siirrettynä. Myöskään transsukupuolisuus ei ole sairaus, vaan ominaisuus, jonka kantaja usein toivoo terveydenhuollon toimenpiteitä. Diagnosointi on lainsäädännön perusteella välttämätön, jotta olisi oikeutettu korjaaviin hoitoihin ja niistä KELA:n korvauksiin.
Toinen asia-aihe oli stylisti Anne Helistön hersyvä ja havainnollinen runsaat kaksi tuntia kestänyt luento tyylikkäästä naisellisuudesta. Miten istutaan, seistään, kävellään, tervehditään. Missä pidät kädet? Muistitko huolehtia pääasian eli hiukset kuntoon? Onhan hampaat harjattu? Kengät asuun sopivat ja hyväkuntoiset? Muka pikku asioita, mutta niillä on selvä vaikutus ensivaikutelman syntyyn.
Puhetta oli myös pukeutumisesta. Vastoin harhaluuloa moni ulkoileva transvestiitti on aika väritön halutessaan sulautua joukkoon. Anne H. rohkaisi käyttämään reilusti värejä.
Tärkeitä ovat myös asusteet kuten huivit ja korut. Joulukuuseksi ei kenenkään tule ruveta, mutta koruja voi olla muitakin kuin sormus nimettömässä ja napit korvissa. Huivin taas voi sitoa ties kuinka monella tavalla, ja aina ilme muuttuu. Hups vain, ja olkapäällä on perhonen!
Ohjelmassa oli myös teatterikäynti siihen halukkaille ja ennen muuta lukematon määrä keskusteluja ryhmissä ja kahden kesken. Puhuttavaa tällä joukolla riittää.
Pienimmän julkistetun arvion mukaan Suomessa on miespuolisia transvestiitteja noin 53.000 eli prosentti väkiluvusta. Oikea luku saattaa olla kaksinkertainen. Ihan pieni vähemmistö se siis ei ole. Se ei pyydä muuta kuin asiallista kohtelua. Siihen meillä muilla luulisi olevan varaa. Naispuolisia transvestiittejahan ei enää juuri edes noteerata.
Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa
