Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

lauantai 28. marraskuuta 2009

Diakonian seminaari Helsingissä 27.11.2009

Eilen perjantaina 27.11. olin Helsingissä Tieteitten talossa Diakonian tutkimuksen seuran (DTS) järjestämässä seminaarissa. Oli mukava olla itseään viisaampien seurassa ja kuunnella mm. Raija Julkusen, Taina Paajasen, Sakari Möttösen. Ali Kulhian ja Laura Koskelaisen esitelmät.

Henkilökohtaisella tasolla sykähdytti, kun seminaaripäivän yhteydessä jaettiin uunituore julkaisu "Diakonian Tutkimus 2/2009". Se on aikakauskirjan 5-vuotisjuhlanumero, ja siinä on sivulta 166 alkaen 101-sivuinen tiivistelmä laatimastani suomalaisen diakonian kommentoivasta bibliografiasta 1989-2009.

DTS:n puheenjohtaja Kari Latvus ja seminaarin puheenjohtaja ja työni aikaisen ohjausryhmän vetäjä Mikko Malkavaara käyttivät puheenvuoroja, joissa kehuivat minua ja tuota työtä niin että poskiani kuumotti. Pidin myös oman 45-minuuttisen esitelmäni, mutta en siitä enää paljon muista, oli jotenkin niin euforinen olo. Ja taas kerran tuli halauksia roppakaupalla. Erityisen mukavalta tuntui, kun heistä moni on työkseen diakoniaa tutkivia tai opettavia, esim. DIAK eteläisen väkeä. En ole turhaan juossut Helsingin seudun tieteellisiä kirjastoja, lukenut pää höyryten ja kirjoittanut joskus yötä myöten löytöjäni ja pohdintojani.

Asiasta kiinnostuneet löytävät tuon bibliografian tiivistelmän internetistä. Ensin Diakonian tutkimuksen seuran sivuille, sieltä klikataan Aikakauskirja ja sieltä 2/2009.

Bibliografia jää - mahdollisesti aikakauskirjasta erikseen nostettuna - internetiin tutkijoiden työkaluksi. DTS on sitoutunut sitä täydentämään ja päivittämään, koska joka vuosi ilmestyy paljon uutta aineistoa. Diakonian tutkimus elää selvää nousukautta.