Yritän ymmärtää uskoa

Leikin ajatuksella, että poimisin pari asiaa, joissa kristinusko eroaa muista uskonnoista. Väistämättä kyse on likiarvoista ja poikkeuksia on.

Ensiksi Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan.

On paljon uskontoja, joissa jumalat ehkä jotenkin sietävät ihmiskuntaa, mutta eivät rakasta. Heitä voi lepytellä ja suostutella, mutta takeita onnistumisesta ei ole. Toisaalta joku reipas hahmo voi olla jumalan tai jumalten suosikki, mutta ei koko populaatio. Saati syntinen ihminen, joka ei jumalista välitä. Hän joutaa pois.

Toiseksi ihmisten keskinäinen rakkaus.

Antiikissa kristityt olivat äärimmäisen kummaa porukkaa. Hoitivat sairaita ja vammaisia, kävivät pelastamassa hylättyjä lapsia. Vähemmällä olisivat päässeet tekemällä kuten muutkin. Jokin sisäinen palo sai kuitenkin toimimaan toisin. Olisiko se taju sitä, että niin Jumalankin silmissä kallista on se, minkä ihminen luonnostaan hylkäisi? Kaikkivaltias kätkeytyy vastakohtaansa: voima heikkouteen, valo pimeyteen. Kun ihminen ajattelee toista ihmistä eikä vain itseään, alkaa maailma muuttua.

Kolmanneksi realistinen minäkuva.

Tämä on näistä hankalin määrittää. Niin herkästi lipsutaan kultaiselta keskitieltä joko tolkuttomaan itseihailuun tai itsesäälin suohon. Lallatellaan läpi elämän tai murehditaan ilo pois. Jossakin sillä välillä on ihminen, joka osaa arvostaa vahvuuksiaan, mutta tuntee myös heikkoutensa; joka usko, toivoo ja rakastaa. Ei tarvitse sammuttaa elämänjanoa kuten idän uskonnoissa, mutta ei myöskään näännyttää itseään palvontamenoilla tai vaadituilla teoilla.

Neljänneksi usko yllättää.

Vaikka miten viisaita pohtisi, uskossa on aina myös se puoli, joka ei järjelle avaudu. Tulee kolhuja ja riemuja elämän tiellä. Hurskas voi kärsiä ja jumalaton menestyä – tai päinvastoin. Vastoinkäymiset eivät välttämättä jalosta meitä lainkaan – mutta äkkiä siellä pimeydessä onkin valoa.

Uskon tuota ominaisuutta on luonnehdittu anekdootilla, jonka mukaan kristitty etsii pimennetystä huoneesta mustaa kissaa, jota siellä ei ole. Mutta sitten sieltä kajahtaa huuto: - Löysin sen!

Hyvä kampanja

Me too! Tuon voisi ehkä kääntää ”Koskee se minuakin”. Amerikasta alkanut kampanja on saanut melkoiset mittasuhteet. Yksi ja toinen julkisuuden henkilö on huomannut pallinsa tutisevan ja hyllytyksen uhkaavan, kun on tullut käpälöityä tai käyttäydytty muuten sopimattoman seksistisesti.

Tietenkin muotiin tullut kampanja voi johtaa myös aiheettomiin ilmiantoihin ja muihin ylilyönteihin. Niitä on syytä varoa. Kuitenkin pääasia on kirkas ja hyvä: vihdoinkin on puututtu kauan jatkuneeseen ilmiöön, joka loukkaa syvästi yksityisyyttä ja ihmisarvoa. Jokaisen ihmisen tulee saada itse vapaasti päättää, kenet laskee lähelleen – ja kuinka lähelle.

Itseäni suojelevat ainakin ulkonäkö, koko ja ikä. Vuosia sitten sain häiriköt kaikkoamaan klassisella tavalla, uskosta puhumalla.

Me too ei koske vain julkisuuden henkilöitä. Arkielämässä kuulee tuon tuostakin tilanteista, joissa on lipsuttu tai harkiten rymistelty yli sopivaisuuden rajojen.

Se mikä minua nyppii, on heti ilmaantuva ymmärtäjien ja puolustelijoiden joukko, jos asiattomuuksiin puuttuu.

– Sehän oli vain leikkiä.

– Pena tekee noin kaikille.

– Etkö ole imarreltu, kun olet niin vetävä?

– Pihtari!

Täysin epäloogista on, että naista, joka sanoo EI, nimitetään sen jälkeen huoraksi.

Helsingin Sanomissa 20.11.2017 sivulla B5 brittiläinen rockartisti Morrissey puolustelee Kevin Spacey -nimistä näyttelijää:

– Ei ole uskottavaa, että hän olisi ahdistellut kotonaan 14-vuotiasta poikaa. Tämä on naurettavaa. Spacey on 26 ja poika 14. Ihmettelen, missä pojan vanhemmat olivat. Ihmettelen myös eikö poika tiennyt, mitä voi tapahtua.

Minusta Morrisseyn lausunto on käsittämätön ja uhria syyllistävä.

Toinen käsittämättömyys on tuore oikeuden päätös Suomesta. 23-vuotias mies oli houkutellut 10-vuotiaan tytön ulkovarastoon ja maannut tämän. Oikeus vapautti tekijän raiskaussyytteestä, koska tytön ei voitu osoittaa riittävästi vastustelleen. Hänessä ei ollut tarpeeksi mustelmia.

Hei haloo. 10-vuotias tyttö 23-vuotiasta miestä vastaan! Mitä siinä tilanteessa uskaltaa vastustella? Tai kuka 10-vuotias tyttö haluaa, että aikuinen nai häntä?

Kuka tahansa uhri voi olla hyvin arka puhumaan tapahtuneesta. Häntä ei pidä hyssyttää tai torua hiljaiseksi vaan rohkaista puhumaan kipeä asiansa.

Vain asioihin oikeasti puuttumalla saadaan sopimaton käytös kitkettyä ja tekijät vastuuseen.

 

Ei aina käy niin...

Ennustaminen ei ole mikään helppo juttu. Aina kun tulee eteen muuttujia, joita ei osata ennakoida.

Useimmissa ennusteissa on se perusheikkous, että kehityksen uskotaan jatkuvan suunnilleen entiseen tapaan. Korkeintaan kehityksen nopeutta arvioidaan, mutta suunta olisi sama kuin senhetkinen tai lähimenneisyyden kehityssuunta.

Mutta sitten tulee jokin arvaamaton tekijä, joka saa ennusteen menemään metsään että rytisee.

Kuvitellaanpa, että joku olisi tehnyt ennusteita vuonna 1880. Miltä maailman suurkaupungit näyttäisivät runsaan sadan vuoden päästä?

Vastaus: Suunnattoman ongelman muodostaisi hevosen lanta, jolle ei kerta kaikkiaan löydy varastotilaa ja jonka pois kuljettaminen olisi kohtuullisin kustannuksin mahdotonta.

Tai tuoreempi tapaus 1950-luvulta. Sarjakuvasankari Flash Gordon seikkailee tulevaisuuden avaruudessa ja kohtaa erilaisia kulttuureita. Jotakin operaatiota varten hän murtautuu vihollisen hermokeskukseen ja alkaa selata siellä arkistokortteja…  

Ei tullut piirtäjälle mieleen ajatella, että tiedon taltiointiin ja käyttöön voisi kehittyä parempia keinoja kuin paperiarkistot. Tietokone muutti käytännöt siinä missä automobiili vei enimmät hevoset kaupungeista.

Kirkon tulevaisuutta maalaillaan nyt synkin värein. Olisiko peräti syntymässä piruja seinille?

Mutta entäpä jos siinäkin tulisi eteen odottamattomia muuttujia, asioita, joita emme vielä näe, mutta jotka muuttavat kehityksen suuntaa?

Entäpä jos joku kellokas hoksaa julistaa, että on vanhanaikaista erota kirkosta? Ole sinä rohkea ja käänny vastavirtaan! Tee tosi iso teko, liity kirkkoon!

Mitä sitä nyt puhumaan

Ulkomaan elävä istui suomalaisessa kahvilassa ja katseli, miten asiakkaat asettuivat. Jokainen omaan pöytäänsä, korkeintaan pariskunta tai yhdessä tullut porukka samaan pöytään.

Miksi ihmeessä tuo etäisyys?

Miksi ihmiset eivät halua mennä toistensa lähelle, tutustua ja jutella?

• Kun se ei täällä ole tapana, hänelle selitettiin.

Erääseen perheeseen tuli yhdysvaltalainen AFS:n stipendiaatti asumaan. Talon nuoret tekivät koulutehtäviä hiljaisuuden vallitessa. Amerikan veli makoili sohvalla ja ihmetteli.

Lopulta hänen oli pakko kysyä:

• Miksi te ette puhu mitään? Oletteko riidoissa keskenänne?
• Täh? tuli perisuomalainen vastaus.

Kaukaa tullut määräaikainen perheenjäsen koki vihamielisenä, jopa uhkaavana sen, että oltiin lähekkäin mutta hiljaa.

Vieraan voi olla vaikea ymmärtää hiljaa olon perinnettämme.

Suomalaisuuteen kuuluu, että kaksi ihmistä voi vaikka punakoina ähistä saunan terassilla, mutta sanaakaan ei tarvita. On ihan hyvä vain olla. Sen se toinen tietää sanomattakin.

• Ähh….

Saulin ja Jennin odotettu lapsi

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja hänen puolisonsa Jenni Haukio ovat ilmoittaneet odottavansa perheenlisäystä.
Kiihkeä keskustelu on jo levinnyt hallitsemattomasti joka suuntaan. On ehdoteltu tytölle ja pojalle nimiä, onniteltu sydänten kanssa, lähetetty pikku töppösiä ja riemuittu kuninkaallisen synnystä tasavaltaan. Ensi kertaa historiassamme istuva presidentti saa perheenlisäystä.
Vastapainoksi on muistutettu, että elämme tasavallassa, joten nuo prinssit ja prinsessat voi jättää pois. On myös muistuteltu sekä isän että äidin iästä. Ja mitä sitä yhdestä lapsesta kohkataan, kun maailmassa kuolee lapsia nälkään ja nälän aiheuttamaan heikkouteen?
Puolesta ja vastaan, minkä sille mahtaa. Tulevan lapsen vanhempien asema johtaa siihen, että asia on väistämättä julkinen.
Toisaalta on hyvä muistaa, että lapsen saanti on ennen muuta presidentin ja hänen puolisonsa yksityisasia. Heillä on oikeus asettaa rajat sille, miten paljon julkisuutta he haluavat. Hyväntahtoinenkin intoilu voi rasittaa kohdehenkilöitä, pahantahtoisesta puhumattakaan. Aina kun on myös niitä, jotka sydämensä mustuudesta tuovat esiin pimeimmän puolensa tuotoksia.
Maailmassa on hirmuinen määrä kärsiviä lapsia, se on totta. Heidän osansa ei kuitenkaan hetkahda puoleen eikä toiseen sen mukaan, iloitaanko tämän yhden lapsen odotetusta syntymästä vai ei. Ei ole keneltäkään pois, jos hänelle toivotaan onnea ja siunausta koko elämän taipaleelle.
On vaikea kaikilta puolin kuvitella, millaista on elää olojamme ajatellen superjulkkisten lapsena. Luotan siihen, että Jennillä ja Saulilla on kykyä antaa lapselleen hyvät eväät elämää varten. Tällä en tarkoita vain aineellista puolta.
Jumala siunatkoon tätäkin pientä!

Ketä sukupuoleen vivahtava virkanimike häiritsee?

Myös kirkossa on nimikkeitä, joissa vilahtaa sukupuoleen viittaava osa. Niitä Aamulehti on käynyt siivoamaan pois koko yhteiskunnasta.
Kirkossa tunnetuin "ongelmanimike" on kirkkoherra. Nimike on keskiaikainen. Ruotsalaiset livahtivat aikanaan ongelmasta vaihtamalla herran paimeneen (-herde).
Tunnustan olevani kai sen verran kalkkis, ettei minulla ole mitään vaikeutta puhutella rouva kirkkoherroja, joita myös omassa hiippakunnassani on. Heidän määränsä kasvaa, kun papisto on nopeasti naisistunut.
Kielessämme on vakiintunut titulatuuri puhutella rouvaksi myös neitejä tietyissä tilanteissa. Rouva maaherra (vaikka heitä ei enää ole), rouva alikersantti, rouva ministeri, rouva kirkkoherra.
Jos nyt vängällä pitäisi kirkkoherrasta päästä, niin kai siitä jokin johtava pastori tulisi. Jotenkin aika kummalta se tuntuisi, mutta aikaa myöten kaikkeen tottuu.
Tosin en vieläkään ole täysin sinut seurakuntamestarien nimikkeen kanssa. Miksi kaunis keskiaikainen nimike suntio piti siivota pois? Tunnen monia aivan upeita alan edustajia, mutta taidan enimmäkseen sanoa heitä suntioiksi. Vielä ei kukaan ole suuttunut, mutta pari on korjannut oikean nimikkeen.
Diakonissa on jotenkin feminiinin oloinen päätteeltään. Toisaalta senkin koulutuksen on myös joukko miehisiä miehiä läpi käynyt. Diakoni voi olla mies tai nainen. Diakonian viranhaltija (dvh) on neutraali, mutta jotenkin jo vähän kömpelömpi ilmaus.
Kirkolliset päättäjät ovat jo kauan olleet luottamushenkilöitä.
Edelleen kuitenkin kyselen, keitä sukupuoleen vivahtavat nimikkeet oikeasti häiritsevät? Mitä muutoksella voitettaisiin?

Otetaan lusikka kauniiseen käteen

Rakas kirkkomme on avioliittolain soveltamisen kanssa kiusallisessa tilanteessa. Pasuuna on pyrkinyt antamaan selvän äänen, mutta se ei vastaa kansan enemmistön oikeustajua. Kun toinen puoli taputtaa käsiään ja toteaa hyvä, hyvä, on pysytty opissa ja perinteessä, kokevat toisen ääripään ihmiset asian aivan eri tasolla ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymyksenä, jossa perinteinen linja piirretään synkin värein syrjijäksi.
Piispainkokouksen avauspuheenvuorossaan piispa Simo Peura näyttää pohtineen tätä ja murehtineen polarisaatiota: ääripäät etääntyvät toisistaan, kaivavat poteronsa ja kuulevat hyvin huonosti toisen pään viestejä.
Kiusallista on, että kirkon sisäpiirin ulkopuolelta katsoen tilanne näyttää kestämättömältä ja saa jopa tragikoomisia piirteitä. Aika kuluu, kirkon käytännöt ovat virallisesti ennallaan, mutta rohkeat papit/rumasti yli aisan potkijat (tarpeeton ylipyyhitään) ovat vastanneet kansan huutoon ja vihkineet.
Nyt sitten jotkut tuomiokapitulit joutuvat ottamaan kantaa. Ei mikään helppo asia. Kirkon perinteinen opetus ja piispojen antama ohjeistus ovat selviä, mutta jos tuomioita rapsahtaa, alkaa huuto siitä, miten valtakunnan lain mukaan toimiminen voisi olla rangaistava teko. Tai että inhimillisyyden pitää olla ykkösasia.
Miten tästä eteenpäin?
Prof. emerita Eila Helanderin piispainkokoukselle antama selvitys pitää sisällään monenlaista pohdintaa. Mahdollinen tie edetä olisi se omantunnonratkaisu, että saman sukupuolen pariskuntia vihkimään valmiit papit saisivat sen laillisesti tehdä, mutta ketään ei siihen pakotettaisi.
Kuulostaa nytkähdykseltä eteenpäin, olkoonkin, että juridiikan periaatteisiin tuollainen harkinnan tai omantunnon vapaus taitaa istua huonosti. Lakiteksti kun yleensä on kyllä tai ei, ei siltä väliltä.
Myöhemmin, ehkä hyvinkin pian arvioidaan tämän hetken päättäjien ja toimijoiden viisautta tai sen puutetta.
Deus ex machinaa ei ole luvassa. Olisiko henkilökohtaisella tasolla hyväksi opetella kuuntelemaan toisin ajattelevia ja edes yrittää ymmärtää hänen perusteitaan torjumatta niitä suoraa päätä?

0Jaa